tiistai 23. elokuuta 2011

Pesä

Urpo on viime päivinä luonut itselleen pesän. Ensin hän kaivaa omaa patjaa ihan vimmatusti niin, ettei isäntäväki saa nukuttua, sitten häntä ei enää löydykään mistään. Hän on nimittäin kaivautunut patjan sisään turvaan!



Ei sinänsä ihmekään, jollei uni maita patjan päällä, sillä hän pissasi siihen taas eräänä päivänä... Meillä oli silloin uusia (ihmis-) vieraita, jotka leikkivät hänen kanssa, joten tilanne oli erikoinen, mutta silti ei voi kuin ihmetellä moista touhua! Muuten hän on kutakuinkin sisäsiisti jo. Aamuisin ei ole aikapäiviin enää löytynyt lammikoita eikä kasoja lattialta, ei myöskään silloin kun Urpo on yksin kotona noin seitsemän tuntia emännän työpäivän ajan.

Ennakkotiedoista poiketen Urpo olikin sunnuntaina sorsastamassa. Hän oli vain makoillut veneessä, sillä yhtään sorsaa ei ammuttu. Muutama laukaus oli ollut, mutta niistä Urpo ei ollut onneksi välittänyt lainkaan. Ensi kerralla hän pääsee toivon mukaan tositoimiin, vaikka vesinouto saattaakin olla vielä vähän liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti