tiistai 12. heinäkuuta 2022

Katastrofaalinen juoksulenkki

Ulkona on tänään aika kostea ja kuuma ilma, mutta Kärsä pääsi silti juoksemaan. Se oli virhe, sillä lenkki sai aikamoisen katastrofikäänteen!

Untitled

Kymmenen kilometrin lenkin puolivälissä Kärsä kakkasi sellaiseen paikkaan, että jätökset oli pakko kerätä. Ei siis muuta kuin torttu kakkapussiin ja matka jatkui! Muutaman sadan metrin päässä oli roskis, johon pussin voisi heittää. Sitä ennen pussi kuitenkin meni rikki ja löysää skeidaa lensi pitkin emännän jalkoja ja päätyi tietysti käsillekin.

Juuri kun roskis jo häämötti ihan lähellä, takaa kuului ihmeellistä rapinaa – erään talon pihasta oli koira lähtenyt juoksemaan meidän perään. Onneksi se kääntyi ympäri ennen kuin koirien välille syntyi mitään hässäkkää, sillä rikkinäinen kakkapussi kädessä olisi ollut hyvin vaikeaa erottaa rähiseviä koiria.

Roskiksen kohdalla olevan talon pihassa oli myös koiria, mutta onneksi Kärsä suostui odottamaan muutaman metrin päässä, niin kakka päätyi vihdoinkin roskikseen. Tietenkään lähellä ei ollut mitään vesilammikkoa saati parempaakaan, joten emäntä joutui pyyhkimään kakkaiset kädet ja jalat koivunlehtiin. Sitten pikavauhtia kotiin pesulle, hyi olkoon! Jatkossa täytyy varustautua useammalla kakkapussilla, ettei kävisi enää näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti