keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Kiltit koirat mummulassa

Kävimme tapaninpäivänä mummun luona pitkästä aikaa. Siellä oli taas laitettu koirille oma patja takan ääreen sekä juomakuppi. He makoilivat kuitenkin mieluiten sohvalla tai nojatuoleilla, ryökäleet.

Untitled

Urpo meinasi olla vähän mahdoton ruuan kerjäämisensä kanssa, mutta sitten kun oli oikeasti koirien ruoka-aika ja nappulat odottivat kupeissa, Urpo ei meinannut tajuta tulla syömään. Hän haahuili keittiössä eikä tajunnut, että emäntä odotti jo oven toisella puolella ruokakuppien kanssa.

Sitten kun oli aika lähteä kotiin, Urpo jäi taas makoilemaan nojatuolille eikä meinannut tulla mukaan ollenkaan. Voisihan hän toisaalta jäädä mummun paapottavaksi, mutta sitten meille tulisi kauhea ikävä papparaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti