lauantai 19. marraskuuta 2016

Kalenteritilaus

Nyt on se hetki vuodesta kun on aika tilata uusi seinäkalenteri tulevalle vuodelle. Meille tulee seuraavanlainen kalenteri:

Kansikuva
2016-11-11_01-45-30
Kuva on otettu marraskuussa.

Tammikuu
2016-01-07_09-14-54
Oli niin kylmä, että koirilla piti olla takit päällä lenkillä. Lumenpuute tappoi muutamat istutukset kotipihalla.

Helmikuu
2016-02-29_09-01-13
Koiria ei huvittanut poseerata.

Maaliskuu
2016-03-18_07-00-20
Oli hyvä lenkkisää.

Huhtikuu
2016-04-01_09-23-12
Oli edelleen tarpeeksi viileä sää juoksulenkkejä ajatellen.

Toukokuu
IMG_20160524_192046
Kaikki oli niin ihanan vihreää.

Kesäkuu
2016-06-10_08-08-04
Lenkkeilyä lähimetsissä

Heinäkuu
2016-07-11_10-05-30
Kuva on oikeasti kesäkuulta, jolloin kävimme retkellä luontopolulla.

Elokuu
2016-08-14_08-36-30
Kävimme Villan ja Sipin luona Helsingissä vielä viimeisen kerran ennen kuin he muuttivat Saksaan.

Syyskuu
IMG_20160905_185826
Koirat joutuivat jakamaan käymälänsä isäntäväen kanssa kokonaisen viikonlopun, koska likakaivo oli päässyt täyttymään.

Lokakuu
2016-10-07_01-48-44
Löysimme uusia lenkkipolkuja hiekkakuopilta.

Marraskuu
2016-11-11_01-55-05
Lunta tuli yllätyksellisen aikaisin ja pääsimme nauttimaan talvesta.

Joulukuu
2016-01-03_11-16-19
Kuva on joulukuulta 2015.

Mukaan ei mahtunut yhtään jahtikuvaa, vaikka Urpo ja Kärsä pääsivät useammalle metsästysreissulle kuluvan vuoden aikana. Jospa vielä joskus tulisi tilaisuus hankkia kunnon kamera, jolla saisi hyviä kuvia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti