maanantai 5. lokakuuta 2015

Tötteröpää

2015-10-05_10-50-29

Koirat palasivat viime yönä kotiin Ilomantsista väsyneinä mutta onnellisina. Urpo oli ehtinyt vielä viimeisenä päivänä seisoa kaverille koppelon. Hyvä Urpo!

Tänään olikin vuorossa eläinlääkärikäynti, koska Urpolle oli reissun aikana ilmestynyt ranteeseen haava. Se ei vuotanut eikä tuntunut häiritsevän sen kummemmin, mutta katsoimme kuitenkin parhaaksi antaa asiantuntijan arvioida tilanne. Vastaanotolla ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, vaikka Urpo yritti rimpuilla eikä olisi millään antanut koskea tassuun. Onneksi ei sentään tarvinnut nukuttaa! Eläinlääkäri putsasi ja sitoi haavan ja määräsi antibioottikuurin.

2015-10-05_10-49-08

Nyt Urpo joutuu pitämään lääkärin määräyksestä tötteröä päässä, koska haavan nuoleminen on estettävä. Urpo ei tietenkään voi sietää moista kapistusta ja toikkaroi ympäri taloa ja puhisee, kun ei muka pysty liikkumaan. Ulos sentään pääsee ilman kauluria.

2015-10-05_10-49-41

Kun kerran on puhe sairastelusta, niin kerrottakoon myös, että Kärsän tikit hävisivät viikonlopun aikana. Minne lie jääneet Ilomantsin metsiin, mutta haava silmän alla näyttää parantuneen hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti