maanantai 4. maaliskuuta 2013

Talvikuulumisia

Blogissa on ollut hiljaista, koska Urpo ei ole tehnyt mitään erityistä. Eilen vihdoin ja viimein hän pääsi irtautumaan arjesta, kun kävimme Dumlen luona peltolenkillä. Iltapäivä oli upean aurinkoinen, ja vietimme reilun tunnin ulkoillen.

Untitled

Untitled

Hönöt etsivät myyriä tai mitä lie ja tunkivat päänsä hankeen. Lumen alta paljastui lannoitekerros, mutta sehän ei koiria haitannut. Se tuoksui heidän mielestään varmaan vain hyvältä.

Untitled

Yön aikana satanut lumi oli vielä ihan koskematonta. No, nyt siinä on pieniä tassunjälkiä sekä pari erittäin vinoa latua.

Untitled

Dumle oli alasti liikenteessä, koska kaikki hänen liivinsä ovat jääneet pieneksi vatsan kohdalta. Iloisia perheuutisia ei ole odotettavissa, joten Dumle lienee vain syönyt hyvin.

Untitled

Voi kun olisi ollut kunnon kamera mukana, niin olisi saanut hyviä kuvia! Kännykän kamera on näin nopeille koirille aivan liian tehoton.

6 kommenttia:

  1. Hieno tuo aurinkokuva!
    Dumle on päättänyt kasvaa aikuiseksi ja teini-iän liivit käyvät pieneksi, tänään koetin eläinkaupasta hakea, muttei ollut sopivaa.

    - Jaana

    P.s. arvaa venähtikö tms jalka metsäosuuden kaatumisessa!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ensi kerralla voidaan siis jättää metsäseikkailut sikseen :)

      Poista
  2. Hieno koskematon hanki ja aurinko! Kevät on ihanaa aikaa!

    Dumle, tuolta saksanseisojakerhosta varmaan saa helpoimmalla liivejä ja kotiin toimitettuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättalvi on ehdottomasti paras vuodenaika! Ei ole käärmeitä, ei ötököitä, eikä tule hiki. Bonuksena koira pysyy puhtaana, kun maata peittää hanki.

      Poista
  3. Kyllä metsäosuus pitää olla, yhdellä tai kahdella jalalla ;)
    Meillä on metsästyshommiin seisojakerhon liivi, mutta haluaisin muuhun ulkoiluun toisenlaisen liivin mikä ei liity metsästykseen

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, katotaan jos sinne metsään vielä uskaltaa...

      Poista