torstai 6. syyskuuta 2012

Iltavuoro

Untitled

Urpolla oli eilen varsin kiireinen päivä: Päivällä hän kävi lääkärissä näyttämässä nokkaansa, jossa on ilmeisesti nenäpunkki, ja illalla oli työvuoro sorsajahdissa.

Alun perin aloimme epäillä nenäpunkkia jo Lapin-lomalla vajaa kuukausi sitten, kun Urpo törmäili lintuihin sen sijaan, että hän olisi haistanut ne jo kaukaa ja pystynyt seisomaan tai mahdollisesti jopa tiedottamaan niistä. Nyt sitten ennen kauden alkua päätimme käyttää häntä eläinlääkärissä, jotta kanalintukausi ei menisi pilalle. Lääkäri tutki kuonon ja löysi sieltä hieman turvotusta, joten Urpo sai nenäpunkkilääkityksen.

Untitled

Urpo ei kuitenkaan ole mitenkään sairaan oloinen, joten hän pääsi illalla vielä töihin sorsastusreissulle. Tällä kertaa hän pääsi tositoimiin eli noutamaan tavia vedestä. Hän uikin hienosti linnun luo ja toi sen lähelle venettä, mutta viimeinen silaus jäi tekemättä aivan samalla tavalla kuin vesityökokeessa viikko sitten. Isäntä joutui itse noukkimaan tavin vedestä, mutta sentään Urpo toi sen lähelle, ettei isännän tarvinnut soutaa koko matkaa.

Tällä hetkellä näyttää muuten siltä, että saamme kuin saammekin uuden auton lauantaiksi, jolloin Urpon on tarkoitus suunnata kohti pohjoista isännän kanssa. Aikataulu on erittäin nafti, mutta pitäkäämme peukut pystyssä.

2 kommenttia:

  1. Täälläkin oltiin juuri lääkärissä nenäpunkkien takia, mutta onneksi oireet (ryystäminen ja nokan kutiaminen) hävisivät itsestään.:) Onpa Urpo jo ehtinyt paljon tekemään, meidän Elsa lähtee huomenna pohjoseen ja starttaa ns tositoimet, vähän jänskättää vaikkei siltä nyt voi paljoa odottaa koska on niin nuori.:)

    VastaaPoista
  2. Urpollakin saattaa mennä tämä syksy vielä vähän opetellessa ja fiilistellessä. Ei 1,5-vuotiaalta sovi liikaa odottaakaan. Jahtionnea Elsalle!

    VastaaPoista