sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pikkujoulut

Joulu lähestyy, ja tänään oli pikkujoulujen aika. Kävimme glögillä Rekun ja Villan luona, missä myös Bertta oli vähän aikaa. Kaikki koirat olivat olleet aivan rauhassa raatoina lattialla, kunnes Urpo-apina saapui paikalle. Silloin alkoi sirkus: Urpo haastoi Villan leikkiin Rekun ja Bertan pudistellessa päitään kakruille.

Bertan lähdettyä lelukorin kansi avattiin, ja Rekku omi itselleen ihanan vaniljantuoksuisen silikonipallon. Urpo uskalsi vain ihailla sitä kauempaa.

181220113192
(Kuvien laatu huimaa taas päätä!)

181220113193
Villa-paholainenkin antoi Rekun pitää pallonsa.

Urpo kaasutteli pitkin päivää oikein olan takaa. Vähän väliä jouduimme avaamaan terassin oven kamalan katkun takia. Ilmavaivojen syy lienee se, että vaihdoimme Urpon ruokamerkkiä pari päivää sitten. Hän söi pentuna erästä kallista ruokaa, jonka vaihdoimme edullisempaan syksyllä. Halpa muona ei kuitenkaan ollut kovin laadukasta, sillä se sai aikaan melkoisen kakkarallin. Siirryimme siis parin kokeilusäkin jälkeen takaisin kalliimpaan merkkiin.

181220113196

Pikkujouluihin emme muistaneet ottaa Urpon ruokia mukaan, mutta hän sai onneksi maistaa Rekun nappuloita. Varsinaisena jouluna pitää olla tarkempi, sillä meidät on kutsuttu Rekun ja Villan luo yökylään! Tuleekohan sinne joulupukki?

1 kommentti:

  1. Hei Urpo! Hauskaa että kävit, meillähän meni ihan kivasti koko porukan kanssa. Jouluna sitten taas! Terveisin Rekku ja Villa

    VastaaPoista