keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Tuplatreffipäivä

...eli päivä, jolloin Urpolla oli kahdet treffit. Aamullahan Urpo oli Dumlen kanssa riehumassa ja illalla kävimme Villan ja Rekun kanssa sienessä Raisiossa.

051020112727
Noin kolmasosa saaliista kuivumassa

Urpo ja Villa painivat hurjina ja jättivät Rekun vähän paitsioon. Rekku ei oikein lämpene nuorille uroksille, mutta kyllä hän lopulta otti ihan iisisti ja päästi Urpon omaan kotiinsakin sisälle.

Urpolla on edelleen vähän ripulia. Äsken hän tuli pyytämään, että joku veisi hänet ulos, ja ripulihan sieltä tuli. Hän on kuitenkin pirteä ja reipas, joten mistään kovin vakavasta ei liene kyse. Tuskin hänellä mitään suolitukostakaan on, sillä viimeöinen kasa lattialla oli iso ja melko kiinteäkin.

051020112725
Voisikohan ripulin aiheuttaja olla seinä, jota Urpo on järsinyt (kuvassa yläreunassa)?

Syyslenkki Dumlen kanssa

Urpo oli viime yönä hieman kipeänä, sillä hän oli aamuyöllä kakannut lattialle ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. (Onneksi kuitenkin keittiöön eikä matolle!) Oksennuskin tuli, ja tuttuun tapaan hän puklasi omalle patjalleen. Kun kävimme pihalla, häneltä tuli vaakasuorana suihkuna ripulia, eikä ruoka ole tänään maistunut. Olimme kuitenkin jo sopineet pitkästä aikaa treffit Dumlen kanssa ja päätimme lähteä, koska Urpo vaikutti ihan pirteältä.

051020112665
He olivat niin kuin mitään treffitaukoa ei olisi koskaan ollutkaan.

051020112668
Saimme heidät kuitenkin poseeraamaan nätisti.

051020112670
Nyt meni väärinpäin! Urpon kuuluisi haistella Dumlea eikä toisinpäin!

051020112679
Dumle löysi kepin, josta Urpokin tietysti kiinnostui oitis.

051020112688
Kumpikaan ei luovuttanut.

051020112689
Urpo jäi hieman alakynteen, sillä Dumle on tottunut taistelemaan kepeistään terrierin kanssa.

051020112693
Hyvin hän kuitenkin taisteli oikeudestaan järsiä samaa keppiä.

051020112718
Välillä otettiin kovemmat aseet käyttöön, mutta vain leikillä.

051020112722
Enimmäkseen Dumle vei ja Urpo vikisi.

051020112723
Kotiin päästyämme Urpo meni parvekkeelle nauttimaan syksyn viimeisistä parvekkeelle yltävistä auringonsäteistä.

Illaksi on vielä sovittu treffit Rekun ja Villan kanssa, joten nyt Urpon on syytä levätä ja kenties syödäkin jotain.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Lenkkikaveri

Urpo lähti tänään ensimmäistä kertaa emännän kanssa juoksulenkille. Hän oli jo ulkoillut isännän kanssa pari tuntia, mutta jaksoi silti puolen tunnin lenkin ja olisi varmasti juossut pidempäänkin. Parempaa lenkkiseuraa ei voisi toivoa, sillä hän juoksi niin nätisti. Hän ei yhtään halunnut pysähtyä nuuhkimaan mitään, vaan juoksi koko matkan reippaana. Vasta liikennevaloissa hän kyykistyi pissaamaan. Urpo on ihmisen paras ystävä!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Urpo Inarissa

Yhden lomaviikon Urpo vietti Inarin metsissä samoillen:


Siellä ei ollut enää paljon lehtiä puissa.


Maisemat olivat silti komeat.


Urpo pääsi seisomaan riekkoa.


Inarissa Urpo kohtasi blogissa ennenkin esiintyneen Arvun.


Pojat nukkuivat vierekkäin sängyssä.


Arvua haukotutti, Urpo oli jo untenmailla.


Näin ylväänä hän päivysti tundralla.


Polleana poikana!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Vihdoin kotona



Urpo on kotona, ihanaa! Hän sai pienen kohtauksen hypätessään autosta ulos ja nähdessään emännän kotipihalla. No, kohtaus taisi kyllä olla molemminpuoleinen. Isäntä jäi vielä Keski-Suomeen hirvimetsälle, mutta onneksi Urpolle järjestyi oma autonkuljettaja loppumatkalle.


Oma rakas luu odotti häntä kotona

Lähdimme heti ulkoilemaan, sillä Urpohan on istunut autossa koko päivän. Voi kauhistuksen kanahäkki sitä remmikäyttäytymistä! Kyllä huomaa, ettei hän ole kolmeen viikkoon kulkenut milliäkään remmissä. Pantakin oli jäänyt johonkin matkan varrelle, joten jouduimme ottamaan käyttöön vanhan pannan. Nyt tuntuu siltä, että täytyy aloittaa remmitreenit melkein alusta. Urpo sinkoilee sinne tänne ja vetää kuin viimeistä päivää, varsinkin jos jossain näkyy toinen koira.


Näin komea hänestä on tullut loman aikana

Nappulat olivat päässeet loppumaan reissun aikana eikä niitä enää saa tähän aikaan päivästä, joten Urpo joutuu selviytymään riisillä ja jauhelihalla vähän aikaa. Ruokahalu on ainakin kohdillaan, mutta yhtään ylimääräistä hänelle ei ole päässyt kertymään. Hän on melko hoikka, ja lihakset ovat kasvaneet. Jännä huomata, että myös pallit ovat kasvaneet sen verran isoiksi, että ne näkyvät nyt selvästi. Ennen aika moni luuli Urpoa nartuksi, mutta sitä ongelmaa ei pitäisi enää olla.

Loppuun pari kuvaa ensimmäisiltä reissupäiviltä:


Ensimmäisenä metsästyspäivänä


Ensimmäisten päivien saalista + kaveri

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kotia kohti

Kolme viikkoa on mennyt ja huomenna Urpo lähtee viimein tekemään matkaa kotia kohti. Ikävä on suunnaton, mutta onneksi hänellä on ollut aivan mahtava loma. Hänellä on kuulemma kunto kasvanut valtavasti, sillä hän on aamuisin ollut täynnä virtaa, vaikka edellinen päivä olisi ollut tiukka metsäpäivä.

Tämän viikon hän on viettänyt Posiolla Moukun kanssa. Pojat tulevat kuulemma oikein hyvin toimeen, (hyvin suttuinen) kuvakin sen jo todistaa:


Pojat lepäämässä

Urpolla on ollut paljon hyviä tilanteita metsällä. Mukaan on tietysti mahtunut epäonnistumisiakin. Välillä hän on saatellut liikaa, jolloin isäntä on joutunut ottamaan kolinapurkin käyttöön. Kolinapurkki on tyhjäksi juotu tölkki (niitä reissussa onkin varmaan piisannut), joka on täytetty esim. kovilla herneillä. Kun Urpo tekee jotain väärin, isäntä heiluttaa purkkia ja viestii hänelle sen avulla, että nyt meni pieleen. Kikka on kasvattajalta opittu ja se on ilmeisesti toiminut hyvin.

Nyt on kuitenkin tämän syksyn Lapin-reissu lopuillaan. Huomenna näihin aikoihin Urpo on jo kotona sotkemassa ja kikkailemassa, joten uusin ja kallein matto löytäköön tiensä takaisin kellariin!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Äitinsä poika

Urpo on selvästi tullut emäänsä Almaan, joka on tunnetusti perso herkuille ja on pihistänyt ruokia pöydältä kerran jos toisenkin. Isäntä lähetti nimittäin seuraavan viestin Inarista:
Urpo haki tänään metsässä lintuja tosi hyvin ja laajasti. Lisäksi hyvä seisonta koppelolle. Illalla otti kuitenkin hirvipaistin pöydältä omin luvin. Nyt Rääkkä on jäähyllä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Terveiset Inarista

Urpo on nyt Inarissa noin viikon verran. Isäntä ajoi sinne eilen, ja tänään oli vuorossa metsäpäivä.

IMG_1317

Ensimmäisen viiden minuutin sisällä oli jo lintu tontissa, joten odotettavissa lienee, että Inarin-loma jatkuu hyvissä merkeissä.

torstai 15. syyskuuta 2011

Metsällä



Urpo on taas ollut metsällä pari päivää. Hänellä on mennyt vaihtelevasti niin kuin olettaa voikin, kun kyseessä on puolivuotias veitikka. Hän oli tänään sössinyt pari tilannetta, sitten hoitanut yhden tilanteen niin mallikkaasti, että lintu saatiin alas.

Pohjoisessa on sen verran viileää, että Urpolla on välillä ollut kylmä. Isäntä on joutunut käärimään hänet oman peiton sisään taukojen aikana ja siellä hän on sitten kyyhöttänyt ja tärissyt. Talveksi lienee pakko hankkia kunnon mantteli, jos tulee yhtä kylmää kuin viime vuonna.

Yksinolo on kuulemma hankalaa mökillä. Urpo jää yksin vain huutaen. Jos hän vähänkin aavistaa, että isäntä on lähdössä johonkin, niin hän antaa pahaa silmää. Toivon mukaan yksinolo sujuu paremmin kotona, sillä lokakuun alussa isäntä menee muutamaksi päiväksi töihin, jolloin Urpon on pärjättävä yksin emännän työpäivien ajan.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Puolivuotias!

Urpo täyttää tänään puoli vuotta! Toivottavasti isäntä on muistanut antaa hänelle maksalaatikkoa, jossa on puolikas nakki pystyssä.


Kuva on otettu 10.5. kun Urpo oli kaksi kuukautta vanha ja ollut kotona kaksi päivää.

Onnea koko Marvel Comics -pentueelle!