Metsuri/demoni

Tämän päivän kuulumisista kerrottakoon sen verran, että Urpo jäi ensimmäistä kertaa odottamaan lähikaupan ulkopuolelle sillä aikaa, kun emäntä kävi pikaisesti tekemässä pari ostosta. Suorastaan juoksin kaupan läpi ja heittelin tavaroita koriin sattumanvaraisesti. Kassalla tuskailin, kun oli muutama ihminen jonossa. Jonottaessani kuulin, kun Urpo kiljui, mutta onneksi näin ikkunasta kuinka kiva mansikanmyyjätyttö kävi rauhoittelemassa häntä. Kun tulin parin minuutin jälkeen ulos kaupasta, Urpo ilahtui kuin olisin ollut poissa puoli vuotta. Sepä se onkin niin ihanaa koirissa, kun ne ovat niin vilpittömiä!

Illalla menimme viereiseen koirapuistoon purkamaan energiaa. Siellä oli muutama mukava kaveri, joiden kanssa Urpo sai painia ja juosta. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, kun Urpo nyrjäytti nilkkansa. Yhtäkkiä hän vain pysähtyi ja alkoi kiljua. Ryntäsin heti tarkistamaan tilanteen, mutta onneksi hän antoi heti koskea tassuun ja olisi hetken kuluttua lähtenyt leikkimään uudestaan. Katsoin kuitenkin parhaaksi poistua paikalta ja siirtyä rauhallisempiin maisemiin.

Mustikkametsällä

Urpo on jo täysin toipunut vatsataudista. Ripulia on vielä jonkun verran, mutta eihän hän ole syönytkään paljon kiinteätä ruokaa. Tosin tänään iltapäivällä hän on vaatinut ja saanut nappuloita ja jauhelihaa eli normaalia ruokaa riisipuuron ja raejuuston lisäksi.

Tammisaaren-reissu meni hyvin. Urpo ja Roope olivat riekkuneet vähän aikaa. Kotiin tultuaan Urpo oli todella väsynyt. Hän meni vain omalle patjalle ja nukkui hyvin hiljaa koko yön. Hoidossa lienee aina vähän jännempää kuin kotona.


Puhtailla lakanoilla oli hyvä nukkua.

Tänään olimme katselemassa kesän ensimmäisiä mustikoita. Ne eivät tietenkään ole parhaimmillaan tähän aikaan kesästä, mutta eihän niitä voi jättääkään, kun varvut notkuvat toinen toistaan sinisempiä marjoja! Valitettavasti Urpo ei ole mustikkametsällä ollenkaan hyvä kaveri. Hän ryntää heti kimppuun, kun kumarrun poimimaan ja talloo varvut vieden mustikat mennessään.



Toivottavasti hermot pitävät lintumetsällä hieman paremmin!

Komentajapotilas

Tänä aamuna Urpo on ollut jo enemmän oma itsensä. Röntgenin varjoaineet tulivat yöllä kakan mukana ulos, joten tukoksen mahdollisuus on viimeistään nyt 100-prosenttisesti kumottu. Kun tulimme aamulenkiltä, hän ryntäsi keittiöön ja alkoi komentaa, että aamupalaa on saatava. Hän saikin eteensä pienen annoksen puuroriisiä, jauhelihaa ja raejuustoa eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Vaan sepä ei maistunutkaan! Onneksi sentään ripulilääke katosi kohti ääntä alta aikayksikön. Pienen suostuttelun jälkeen hän maisteli ruokaakin.



Urpon voinnin paranemisen ansiosta Tammisaaren-reissu toteutuu, ja hän onkin varmaan parhaillaan saapumassa sinne. Harmillista, että hän sairastui juuri tällaisena päivänä, kun isäntäväellä on menoa, mutta eihän sille mitään voi. Illalla olemme toivon mukaan kaikki taas kotona.

Kokkelinokka

Aamuyöstä heräsimme siihen, että Urpo oksenteli. Jatkoimme kuitenkin unia vielä vähän aikaa, sillä useinhan koirat syövät ruohoa ja putsaavat vatsansa oksentamalla. Kun emäntä sitten nousi sängystä, koko parvekkeen lattia oli täynnä ripulia ja Urpon oma peti oksennuksen peitossa. Aamulenkki jäi todella lyhyeksi, sillä Urpo vain istuskeli tai makoili eikä suostunut lähtemään mihinkään.



Eiliset päiväruuat olivat edelleen syömättä, joten emme antaneet aamupalaa, eikä se olisi maistunutkaan. Urpo paineli lenkin jälkeen suoraan omalle pedille nukkumaan. Isäntä jäi hänen kanssa kotiin päiväksi, mutta ei käyttänyt häntä ulkona kuin kerran ihan lyhyesti pissalla, sillä hän vain nukkui. Emännän tullessa kotiin Urpo oli yksin kotona eikä lotkauttanut korvaansakaan, kun ovi kävi. Ensin luulin, että isäntä on ottanut hänet mukaan parturiin, kun ei luppakorvaa näkynyt eikä kuulunut. Lopulta hän löytyi parvekkeelta makoilemasta. Vaivoin hän nousi tervehtimään.



Seuraava osoite olikin Turun eläinsairaala, jonne saimme peruutusajan vielä tälle päivälle. Koskaan ennen emme ole nähneet Urpoa yhtä flegmaattisena, joten olimme huolissamme. Kuten lääkärikäynneillä on tapana, myös eläinlääkärissä sai odottaa omaa vuoroa. Urpo makoili varjossa ja mulkoili meitä kuin pyytääkseen, että antakaa jo olla.



Kun lopulta tuli hänen vuoro, eläinlääkäri katsoi ikenet ja tunnusteli vatsan. Mitään tukosta ei onneksi löytynyt, vaikka lääkäri varoitteli meitä siitä, että seisojat ovat kovia nielemään jos minkälaista esinettä. Hän oli joutunut leikkaamaan mm. maissintähkiä seisojan vatsasta! Lääkäri ei uskaltanut kotiuttaa meitä ottamatta röntgenkuvia, joten seuraavaksi Urpo sai nieltäväkseen varjoainetta. Ensimmäisten kuvien jälkeen meitä tervehti pieni kokkelinokka.



Sitten kävimme vähän kävelemässä ja liikuttamassa varjoaineita. Toisten kuvien jälkeen lääkäri pystyi toteamaan, ettei mitään tukosta löydy ja pääsimme lähtemään kotiin. Saimme toki ohjeet mukaan ja kävimmekin heti kaupassa ostamassa raejuustoa ja puuroriisiä. Juustoa Urpo suostui jo maistelemaankin vähän isännän kädestä.



Sairastumisen syy ei selvinnyt, mutta luultavasti Urpo on napannut ulkoa jotain sopimatonta vaivihkaa. Hän on niin vikkelä ja ovela, että pakostakin hän pääsee nappaamaan pihalta ties mitä "herkkuja".

Huomenna Urpon on tarkoitus viettää koko päivä Tammisaaressa Roopen vieraana. Riekkuminen on nyt ikävä kyllä pannassa, joten pojat täytynee pitää erillään. Onneksi Roopella on oma talo ja iso piha päättyvän tien päässä keskellä ei mitään.

Uimariksi

Urpon pitäisi vähän isompana noutaa lintuja vedestä, joten olisi jo korkea aika opetella uimaan. Tänään pääsimme jo askeleen lähemmäs, kun hän meni ihan oma-aloitteisesti suota muistuttavaan ryteikköön polskimaan. Ihan koko selkä ei kastunut, mutta hän meni veteen vatsaa myöten.



Ruoka ei ole viime päivinä muutaman hyvän viikon jälkeen maistunut. Tänäänkin hän söi aamupalan loppuun vasta neljän aikaan iltapäivällä. Emme anna uutta ruokaa ennen kuin entinen on syöty loppuun, sillä Urposta ei saa tulla nirsoilijaa. Ikävä tietysti pitää kaveria nälässä, mutta kyllä koiranruoka on sen verran kallista, ettei ole varaa heittää poiskaan jo turvotettuja nappuloita.

Hot Dog

Nyt ei totisesti ole tummaturkkisen koiran ilma, vaikka olisi kuinka lyhyt turkki! Kävimme Urpon kanssa hakemassa pyörän huollosta, mutta hänen piti jäädä isännän kanssa puolimatkaan odottamaan, koska eteneminen oli niin hidasta. Hän heittäytyi jokaiseen varjoisaan paikkaan makoilemaan eikä suostunut nousemaan.


Urpo tarjoili pahaa silmää, kun yritimme kiskoa häntä liikkeelle.

Näimme matkan varrella karkkariseisojan, jota Urpo meni innoissaan tervehtimään. Kaveri oli kuitenkin kuumuudesta niin läkähdyksissä, että Urpo sai köniin. Siihen loppui se tutustuminen, mutta ehkä näemme vielä joskus paremmalla säällä.


Varjoisaa kiveä vasten olisi ollut mukava jäädä makaamaan, mutta ei auttanut, matkaa piti jatkaa tästäkin.

PS. Urpon hoitoreissu meni oikein hyvin. Hän oli pelannut Bertan ihan läkähdyksiin ja kiipeillyt ihmisten syliin ikävän yllättäessä. Taidamme jatkossakin viedä hänet Bertan luo hoitoon!

Riekut

Urpo kohtasi eilen vertaisensa, kun kävimme Tammisaaressa sukuloimassa. Siellä pieni Roope-poika jaksoi riehua niin kauan kunnes Urpolla oli ruoka-aika ja pojat piti erottaa toisistaan. Tosin sen jälkeenkin Roope kurkki läähättäen ikkunasta ja olisi ollut valmis jatkamaan riekkumista. Tunti sai kuitenkin riittää tällä kertaa.



Leikit sujuivat oikein hyvin näiden kahden välillä. Roope hieman pomotti nousemalla selkään, mutta Urpo ei ollut moksiskaan. Tällä hetkellä pojat ovat vielä oikein sopivan kokoisia kavereita toisilleen, mutta pianhan Urpo menee Roopesta ohi.



Nyt Urpo on edelleen väsynyt eilisestä. Kävimme pikaiselle aamulenkillä, minkä jälkeen Urpo hotkaisi aamupalansa ja paineli suoraan takaisin omalle patjalle kuorsaamaan. Toivottavasti Roopekin on saanut levättyä.



Samalla pääsimme testaamaan häkkiä. Urpo ei ole milläänsäkään siitä vaan viihtyy mainiosti. Hyvä hankinta! Urpo sai Tammisaaresta mukaansa erikseen hänelle räätälöidyn patjan, joka ei tosin näy menomatkalla otetussa kuvassa.



Tänä iltana Urpo menee ensimmäistä kertaa hoitoon Bertta-mummon hellään huomaan, kun isäntäväki lähtee rilluttelemaan suureen maailmaan. Palaamme kylläkin kotiin jo ensi yön aikana, joten mistään pitkästä hoitoreissusta ei ole kyse.

Urpon juhannus

Vaikka olemme kirkkoon kuulumattomia pakanoita, niin juhlistimme Johannes Kastajan muistopäivää ostamalla Urpolle uuden pannan. Pentupanta alkaa olla jötkäleelle jo liian pieni.





Haimme pannan Citymarketista, jonne erehdyimme ryysimään vasta tänään. Onneksi tajusimme jättää Urpon kotiin siksi aikaa, vaikka olisikin tehnyt mieli testata uutta häkkiä. Kesäsäillä ei kuitenkaan parane jättää koiraa autoon edes nopean kauppareissun ajaksi, eikä tämänpäiväinen todellakaan ollut nopea. Urpo jäi kotiin lukemaan puhelinluetteloa, jonka sivujen väliin oli piilotettu nameja.



Kotiin palattuamme huomasimme, että Urpo oli puhelinluettelosta huolimatta käynyt sohvalla pihistämässä peiton. No, se lienee oma moka, sillä emme suojanneet sohvaa millään tavalla.

Häkki

Urpo on vihdoin ja viimein saanut oman häkin. Vielä emme ole ehtineet kokeilla sitä käytännössä, mutta se kelpasi hänelle varsin hyvin ainakin sadesuojaksi. Kaikki kuvat olivat taas epätarkkoja, mutta tässä paremman puutteessa yksi niistä.



Häkki on teetetty erikseen sipoolaisella häkintekijällä. Sen pitäisi olla erittäin hyvä autoiluhäkki, sillä se ei kolise eikä kilise auton liikkuessa. Käymme varmasti lähipäivinä testaamassa sitä käytännössäkin.

Hampaita

Urpo kävi alkuviikosta taas vierailemassa Villan ja Rekun luona. He panivat Villan kanssa kunnon painimatsin pystyyn keskellä olohuoneen lattiaa. Rekku ei tykännyt yhtään vaan murisi ruokapöydän alta varoitukseksi, että jos ei leikki pian lopu, niin hänpä lopettaa sen ihan itse. Siitä huolimatta Villa ja Urpo painivat täyttä päätä ja näyttivät kilpaa hammaskalustoa toisilleen. Urpokin yritti pienillä naskalihampaillaan olla oikein pelottava, mutta Villa pisti pennun kuriin hurjin ottein.


Villa pinteessä


Urpo kiipeili ihan muina miehinä Villan päällä.


Villalla on toistaiseksi hieman vakuuttavammat hampaat kuin Urpolla.