tiistai 5. heinäkuuta 2011

Metsuri/demoni



Tämän päivän kuulumisista kerrottakoon sen verran, että Urpo jäi ensimmäistä kertaa odottamaan lähikaupan ulkopuolelle sillä aikaa, kun emäntä kävi pikaisesti tekemässä pari ostosta. Suorastaan juoksin kaupan läpi ja heittelin tavaroita koriin sattumanvaraisesti. Kassalla tuskailin, kun oli muutama ihminen jonossa. Jonottaessani kuulin, kun Urpo kiljui, mutta onneksi näin ikkunasta kuinka kiva mansikanmyyjätyttö kävi rauhoittelemassa häntä. Kun tulin parin minuutin jälkeen ulos kaupasta, Urpo ilahtui kuin olisin ollut poissa puoli vuotta. Sepä se onkin niin ihanaa koirissa, kun ne ovat niin vilpittömiä!

Illalla menimme viereiseen koirapuistoon purkamaan energiaa. Siellä oli muutama mukava kaveri, joiden kanssa Urpo sai painia ja juosta. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, kun Urpo nyrjäytti nilkkansa. Yhtäkkiä hän vain pysähtyi ja alkoi kiljua. Ryntäsin heti tarkistamaan tilanteen, mutta onneksi hän antoi heti koskea tassuun ja olisi hetken kuluttua lähtenyt leikkimään uudestaan. Katsoin kuitenkin parhaaksi poistua paikalta ja siirtyä rauhallisempiin maisemiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti