Jälleen jäällä

Räntäsateesta huolimatta isäntä vei koirat tänään pilkille. Jäätä oli vielä puoli metriä, joten siellä oli turvallista liikkua.









Menomatkalla piti hakea koirille vähän evästä eli siansaparoita, joita oli mukava järsiä jäällä. Siellä oli myös muita pilkkijöitä, joita Kärsän piti käydä moikkaamassa. Hän intoutui jopa kiipeämään uuden kaverin syliin. Kärsä on niin seurallinen.

Tuplalenkkipäivä

Juoksulenkkikiintiö on tänään tullut täyteen koirille, he olivat nimittäin aamupäivällä emännän kanssa canicrossaamassa ja illalla vielä isännän kanssa juoksemassa. He saivat jättiannokset ruokaa, koska isännän mielestä kumpikin on päässyt laihtumaan. Sama ei valitettavasti päde emäntään eikä isäntään.

Uskollinen seuraeläin

Kun emäntä meni suihkuun hiihtolenkin jälkeen, Kärsä odotti uskollisena oven toisella puolella. Hän tahtoo vain olla sylissä ja lähellä koko ajan.


Kuva E.M.

Vielä kerran pojat

Olimme tänään taas hiihtämässä jäällä, kenties viimeistä kertaa tällä erää. Pian pakkaset ovat ohi ja meri alkaa sulaa. Traktorin kestävä jää ei tietenkään sula hetkessä, mutta plussakeleillä siellä liikkuminen on vähän ahdistavaa.



Koirat saivat juosta vapaana pitkät pätkät, mutta vastatuulessa he joutuivat hinaamaan väsähtänyttä emäntää. Urpo poikkesi reitiltä sen verran, että hän kävi hakemassa jäälle jätetyn kalan. Hän kantoi sitä hyvin ylpeänä eikä halunnut luovuttaa sitä Kärsälle, mutta suostui kuitenkin päästämään siitä irti käskystä.



Vaikkei skijoring onnistukaan oikeaoppisesti, niin jäällä hiihtäminen saa ehdottomasti jäädä lajivalikoimaan. Jäällä on niin mukavan avaraa, kun joka puolelle on esteetön näkymä ja jos vastaan tulee joku, niin on paljon tilaa väistää.

Vaihteeksi juoksemassa

Hiihtolenkkien jälkeen tänään oli vuorossa juoksulenkki aurinkoisessa säässä. Valitettavasti juoksu ei oikein sujunut, koska emäntä oli väsynyt eikä koiria paljon kiinnostanut vetäminen. Sitten kun he maanittelun jälkeen suostuivat vetämään, niin vastaan tuli aina auto, jolloin heidät piti kiskaista lähemmäs emäntää, etteivät he lähtisi poukkoilemaan auton alle. Sitten heitä piti taas kannustaa vetohommiin uudestaan.



Aina ei voi voittaa.

Hatkat

Urpo häippäsi pihalta yhtenä iltana. Yhtäkkiä häntä ei näkynyt missään eikä hän tullut, kun emäntä huuteli häntä. Jostain kuului kuitenkin pieni ajohaukkupyrähdys, joka onneksi hiljeni melkein saman tien.

Juuri kun emäntä oli ottamassa Kärsää remmiin lähteäkseen huhuilemaan Urpoa pihapiirin ulkopuolelle, tämä ilmestyi metsän siimeksestä. Kaiken kaikkiaan Urpo oli kateissa reilut viisi minuuttia, mutta se tuntui paljon pidemmältä ajalta.

Nyt Urpolla ei toistaiseksi ole luottoa, vaan hänen täytyy pysytellä näkyvillä pihalla ollessamme.

Taas kerran hiihtämässä

Kun kerran jäätä piisaa, niin olimme taas hiihtämässä tänään. Hetkittäin skijoring jopa onnistui koirien juostessa emännän edellä, mutta suurimman osan kympin lenkistä he olivat vapaana. Oli yksinkertaisesti helpompi edetä niin, koska Kärsä juoksi taas mieluummin vierellä kuin edellä ja jos Kärsä pääsee vapaaksi, niin toki Urponkin pitää saada juosta ilman remmiä.



Kerkesimme hiihtämään juuri ennen kuin pilvenreuna peitti auringon, oli aivan upeaa! Saa nähdä ehdimmekö tällä viikolla vielä toistamiseen jäälle.

Haastava kävelyreitti

Metsässä lenkkeily on nyt ollut jo muutaman viikon kokonaan tauolla lumen takia. Muuten lumi ei haittaisi mitään, mutta lastenvaunujen työntäminen on turhan raskasta lumessa, joten lenkkeilemme toistaiseksi vain kunnon teitä pitkin.

Meillä on yksi hyvä vakiolenkki, joka on noin 8,5 kilometriä pitkä. Se menee asuinalueen läpi, joten siellä on paljon haisteltavaa koirille. Reitin varrella näkyy paljon keltaista lunta, mutta vastaantulijoita on kuitenkin hyvin vähän, sillä etenkin arkisin saamme kävellä koko lenkin ylhäisessä yksinäisyydessämme.

Silloin tällöin käy kuitenkin niin, että joku muu sattuu samaan aikaan lenkille. Esimerkiksi tänään vastaan tuli yhteensä seitsemän koiraa, mikä on kyllä täälläpäin minkä tahansa reitin ehdoton ennätys. Sen takia Kärsä onkin kauhea remmirähjä, kun vastaantulijoita on niin vähän. Metsässä vaihdamme suuntaa, jos joku tulee vastaan, mutta tällä uudella vakioreitillä se ei oikein onnistu, koska monessa kohdassa on molemmilla puolilla taloja ja pihoja, eikä lenkistä tulisi kovin järkevä, jos tekisi u-käännöksen. Kärsä saa nyt siis siedätyshoitoa, jota hänen olisi pitänyt saada jo neljä vuotta sitten....

On todella inhottavaa ja surullista, että tilanne on mennyt siihen, että meidän täytyy pakoilla muita koiria. Urpon kanssa tilanne oli eri, koska asuimme hänen pentuaikoinaan Turussa, missä hän näki muita koiria joka lenkillä. Kärsä ei yksinkertaisesti ole tottunut muihin koiriin samalla tavalla ja riehaantuu aina ja lietsoo joskus Urponkin mukaan räyhäämään. Isännän kanssa he käyttäytyvät melko hyvin, mutta emännän kanssa he eivät koe tarvetta totella mitään käskyjä. Ehkäpä toisten koirien kohtaaminen alkaa sujua paremmin nyt, jos jatkamme lenkkeilyä ihmisten ilmoilla.

Uusi hiihtoyritys

Tänään tuli tilaisuus käydä kokeilemassa hiihtämistä jäällä toistamiseen. Ilma oli upea ja jäällä paljon tilaa liikkua, mutta skijoring ei oikein onnistunut. Ihan alkuun koirat vetivät hyvin ja ottivat kauhean spurtin nähdessään ukin ja mummin pikkuveljen kanssa jäällä. Siinä oli emännällä hatussa kiinni pitämistä, kun koirat vetivät täyttä häkää.


Kuva E.M.

Siihen sitten loppuikin veto, kun ukki ja mummi lähtivät jatkamaan matkaa eri suuntaan. Koirat eivät millään voineet käsittää, että niin voi tehdä ja katsoivat koko ajan taaksepäin, että mihin ukki oikein vie pikkuveljeä. Meni varmasti ainakin kilometri niin, että emäntä joutui vetämään koiria perässään.



Sitten Urpo tokeni ja lähti vetämään, mutta Kärsä juoksi vain vierellä eikä suostunut vetämään yhtään. Lopulta Kärsä pääsi kokeilumielessä vapaaksi ja sai juosta ilman remmiä. Se meni niin hienosti, että Urpokin sai jättää vetämisen sikseen. Molemmat juoksivat emännän vierellä oikein nätisti eivätkä he yrittäneet ollenkaan lähteä lipettiin. Tietysti jäällä on aika vähän hajuja, mutta olimme kyllä aika lähellä rantaa.

Lopulta emäntä väsähti hieman ja otti koirat takaisin vetokoukkuun avittamaan hieman vastatuulessa. Lopun matkaa koirat vetivätkin taas hyvin ja emäntä sai hengähtää vähän.

Takkikausi

Tänä talvena Urpo ja Kärsä ovat tarvinneet takkejaan aika monta kertaa jo. Takkikausi on yleensä hyvin lyhyt (poislukien veneilyreissut), mutta nyt palttoita on tarvittu jo viitisen kertaa tämän vuoden puolella.



Kärsällä on Rekku-vainaan vanha Pomppa, joka on erittäin käytännöllinen ja varmasti lämmin takki. Pomppa suojaa takajalkojen isoja lihaksia samoin kuin kaulaa ja kylkiä. Myös pallit ovat suojassa takaosan ovelan leikkauksen ansiosta, siinä on nimittäin halkio, jonka välistä häntä pääsee heilumaan. Pomppa on helppo pukea, koska siinä on vain yksi klipsi, joka tulee selän päälle. Kärsän Pomppa on kokenut kovia, Kärsä on nimittäin järsinyt sen kappaleiksi useamman kerran nuorempana. Onneksi hoviompelija on aina saanut pelastettua sen.



Urpolla on Rukka-merkkinen takki, johon kuuluu myös huppu. Ikävä kyllä se ei pysynyt Urpon menossa mukana ja on nyt jossainpäin takapihaa ja löytynee keväämmällä kun lumet sulavat. Takki ei ole muutenkaan yhtä kätevä kuin Pomppa, koska siinä on jos minkälaisia kiinnityssysteemejä. Takajalkojen ympäri laitetaa kumilenkit, jotta helmat eivät nousisi ylös jättäen takapuolen paljaaksi. Vatsan alla on pari nepparia, joiden lisäksi sivuilla on tarranauhat. Tästä takista on kyllä sellaisiakin versioita, joissa ei ole vatsan alla olevia neppareita lainkaan, mutta pukeminen on joka tapauksessa monimutkaisempaa kuin Pompan.



Urpon takki voisi olla kokoa pienempi, mutta ostohetkellä ei ollut saatavilla pienempää. Silloin oli nimittäin myös kova pakkanen ja varastot kaupoissa tyhjillään. Tekisi kyllä mieli hankkia Urpollekin Pomppa, mutta ehkä sitten ensi talveksi...

Plussaa sekä Pompalle että Rukalle kotimaisuudesta!