Joulunokoset

Urpo aloittaa ensimmäisen joulunsa olemalla yksin kotona koko aattoyön. Isäntä on nimittäin töissä ja emäntäkin joutuu kohta lähtemään sorvin ääreen - emme ole kovin innokkaita joulunviettäjiä, joten emme edes yrittäneet vaihtaa työvuoroja. Urpo pääsi kuitenkin ottamaan jouluun pienen varaslähdön nukkumalla päiväunet tontun kainalossa sohvalla.



Dumle kävi eräänä päivänä yllätysvierailulla ja toi Urpolle joululahjan. Nyt jännitämmekin, että mitä paketista mahtaa löytyä. Huomenna se selviää!

Sohvanvaltaaja

Oletteko koskaan pohtineet, miten vajaamittainen saksanseisoja voisi vallata melkein koko kolmen istuttavan sohvan? Enää ei tarvitse miettiä. Kas näin, Urpo näyttää mallia:



Voisikohan tuota kaulaa kuitenkin venyttää vielä hieman pidemmälle?

Pikkujoulut

Joulu lähestyy, ja tänään oli pikkujoulujen aika. Kävimme glögillä Rekun ja Villan luona, missä myös Bertta oli vähän aikaa. Kaikki koirat olivat olleet aivan rauhassa raatoina lattialla, kunnes Urpo-apina saapui paikalle. Silloin alkoi sirkus: Urpo haastoi Villan leikkiin Rekun ja Bertan pudistellessa päitään kakruille.

Bertan lähdettyä lelukorin kansi avattiin, ja Rekku omi itselleen ihanan vaniljantuoksuisen silikonipallon. Urpo uskalsi vain ihailla sitä kauempaa.


(Kuvien laatu huimaa taas päätä!)


Villa-paholainenkin antoi Rekun pitää pallonsa.

Urpo kaasutteli pitkin päivää oikein olan takaa. Vähän väliä jouduimme avaamaan terassin oven kamalan katkun takia. Ilmavaivojen syy lienee se, että vaihdoimme Urpon ruokamerkkiä pari päivää sitten. Hän söi pentuna erästä kallista ruokaa, jonka vaihdoimme edullisempaan syksyllä. Halpa muona ei kuitenkaan ollut kovin laadukasta, sillä se sai aikaan melkoisen kakkarallin. Siirryimme siis parin kokeilusäkin jälkeen takaisin kalliimpaan merkkiin.



Pikkujouluihin emme muistaneet ottaa Urpon ruokia mukaan, mutta hän sai onneksi maistaa Rekun nappuloita. Varsinaisena jouluna pitää olla tarkempi, sillä meidät on kutsuttu Rekun ja Villan luo yökylään! Tuleekohan sinne joulupukki?

Pusikkokyttä

Emme nykyään meinaa päästä lenkille lainkaan, sillä Urpo on aivan mahdoton pusikkokyttä! Vaikka ainakin ihmisen paljaalla silmällä näkee, ettei alastomassa pensaassa ole linnun lintua, niin Urpo vaanii ja kyttää ja seisoo jotain näkymätöntä minuuttitolkulla.

Laivakoira

Urpo selvisi melkein kunnialla ensimmäisestä yöstään yksin kotona. Hän oli vain raahannut sohvalta peiton eteiseen ja repinyt sen täytteet ulos. Mitään vahinkoja ei onneksi löytynyt, vaikka hän joutui pidättämään noin kymmenen tuntia. Hän on kyllä muutenkin joskus joutunut odottamaan aamulenkkiä, jos emäntä on halunnut nukkua hieman pidempään kuin puoli seitsemään, jolloin Urpo tavallisesti haluaisi takapihalle (ja sen jälkeen aamupalalle).



Eilen haimme isännän kotiin töistä, joten nyt Urpolla on viikon verran seuraa päivisin. Törmäsimme heti satamassa erääseen merimieheen, joka kutsui Urpon laivaan hakemaan isäntää. Sieltähän se rakas isäntä löytyikin, joulukuusella koristellusta oleskelutilasta. Kaiken tohinan keskellä Urpo oli todella vähällä nostaa jalkaa kuusta vasten, mutta onneksi huomasimme hänen aikeet ja saimme estettyä vahingon. Meillä ei ole kotona joulukuusta, emmekä kyllä varmaan hankikaan tällaisen kokemuksen jälkeen.



Jouduimme odottamaan hetken, kun isäntä pakkasi tavaroitaan. Urpo oli ihan hädissään isännän kiivettyä jyrkät portaat yläkannelle. Hän vain uikutti ja juoksenteli sinne tänne, kun ei uskaltanut kiivetä perässä. Onneksi hän on jo aikoja sitten hurmannut kaikki isännän työkaverit, joten ketään ei haitannut säntäilevä seisojapoika!

Yksin kotona kaksi

Urpo on selvinnyt hyvin viime päivien yksinoloista, tosin olemme onneksi saaneet apua sukulaisilta. Hän on tehokkaasti tuhonnut kaikenlaisia pahvipurkkeja, joita hänelle on jätetty silputtavaksi. Siitä huolimatta hän on nyt keksinyt käydä sähköjohtojen kimppuun. Hän löysi erään vanhan läppärin laturin ja puri siitä johdon poikki. Lisäksi hän oli äkännyt tv-tason takana olevan johtoviidakon ja purrut sieltäkin jonkun tunnistamattoman piuhan kokonaan poikki.



Perjantaina Urpolla oli vähän ripulia. Hän tuli aamuneljältä vinkumaan makuuhuoneen kynnykselle, mitä hän ei yleensä tee keskellä yötä. Myöhemmin aamulla hän myös oksensi. Hän vaikutti kuitenkin pirteältä, joten ennen emännän iltavuoroa uhmasimme vaakasuoraa räntäsadetta ja kävimme Dumlen ja Rollon kanssa Luolavuoren vanhalla kaatopaikalla ulkoilemassa. Koiria kehno sää ei haitannut, mutta ihmiset ja kamera eivät oikein kestäneet. Tuloksena lyhyehkö lenkki ja suttuisia mutta jollain tapaa taiteellisia kuvia.



Perjantai- ja lauantai-iltoina Bertta isäntineen kävi ulkoiluttamassa ja ruokkimassa Urpon. Kyllä hänen täytyy jossain vaiheessa jäädä yksin koko illaksi, mutta annamme hänelle nyt pehmeän laskun uuteen tilanteeseen. Aiemminhan hän on ollut yksin vain päivisin.



Sunnuntaina emäntä lähti töihin aikaisin aamulla, mutta Urpo pääsi Villan ja Rekun luo Raisioon iltapäiväksi. Heillä oli valtavan kiva päivä, vaikka Urpo hieman pelkäsikin Rekkua. He olivat käyneet metsälenkillä, ja kun emäntä tuli hakemaan Urpoa, hän ilahtui niin paljon, että pelihousut (eli tässä tapauksessa emännän paita ja takki) meinasivat revetä. Kävimme vielä kiertämässä luontopolun, missä Urpo sai painia Villan kanssa.





Tällä hetkellä Urpo viettää ensimmäistä kertaa yötä yksin kotona. Isäntä on työreissussa ja emäntä yövuorossa. Hän vaikutti väsyneeltä alkuillasta, koska teimme päivällä melkein kahden tunnin lenkin, joten toivottavasti hän tekee itselleen pesän omalle pedille ja nukkuu koko yön rauhassa. Onhan hän muutenkin tottunut nukkumaan yksin, sillä hänellä ei ole lainkaan lupaa mennä makuuhuoneeseen.

Torstaitreffit

Vietimme Urpon kanssa vapaapäivää tänään käymällä Dumlen luona ulkoilemassa. Dumle asuu nykyään maaseudulla noin puolen tunnin ajomatkan päässä meistä, ja siellä oli paljon enemmän lunta kuin Turussa.


Huomaa Dumlen korvat!

Jamuaminen alkoi heti Dumlen kotipihalla, emmekä meinanneet saada koiria kuuntelemaan meitä lainkaan. He juoksivat pitkin peltoa ja pihaa eivätkä kuulleet mitään, vaikkei edellisestä tapaamisesta edes ollut kauan.


Huomaa Urpon huuli!

Teimme melkein kahden tunnin lenkin metsässä. Onneksi lunta ei vielä ollut niin paljon, että se haittaisi menoa. Löysimme nätin puron ja hakkuuaukean, joka osoittautui yllättävän vaikeakulkuiseksi - siis kömpelöille ihmisille, ei koirille.


Urpo intoutui syömään lunta.

Dumle alkoi himmailla lenkin loppupuolella, ja huolestuimme hänestä jo hieman. Mistään kuolemanvakavasta ei kuitenkaan näyttänyt olevan kyse, koska hän jaksoi edelleen kurittaa Urpoa.


Pallo hukassa?

Urpo nousi muutaman kerran Dumlen selkään kielloista huolimatta. Dumle ei vielä oikein osannut puuttua siihen kunnolla, mutta eiköhän hän opi. Ensimmäisten juoksujenkin pitäisi pian tulla, koska Dumle on jo 10 kuukautta vanha. Se onkin sitten Urpolle ikävämpi juttu, sillä juoksujen aikana hän ei tietenkään voi tapailla Dumlea.


Urpo saamassa köniin

Lenkin jälkeen koirat saivat painia pellolla vielä vähän aikaa. Yllättävän hyvin heillä riitti virtaa, vaikka olimme ulkoilleet jo pitkään. Urpo innostui haukkumaan jotakin ja innostui sitten vielä lisää, kun oma haukku alkoi kaikua. Hän vastasi oman haukun kaikuun haukkumalla vielä kovempaa. Onneksi Urpo on yleensä aika hiljainen poika, ei hauku kotona eikä ulkona.


Kotiin päästyämme Urpo hyppäsi sohvalle kuorsaamaan.

Jos hyvin käy, niin näemme Dumlen jälleen huomenna. Urpon täytyy joka tapauksessa päästä huomenna kuluttamaan energiaa aamupäivällä, koska hän jää koko illaksi yksin kotiin emännän iltavuoron takia. Jännityksellä odotamme, mitä hän keksii tuhota pitkän illan aikana...

Itsenäisyyspäivän kujeet

Maassa oli aamulla lunta! Urpo haisteli sitä ensin hieman epäluuloisena ja jatkoi sitten matkaa aivan kuin hän olisi viettänyt koko lyhyen ikänsä lumen keskellä.



Illalla hän hävisi pimeään pusikkoon muutamaksi minuutiksi ja ilmestyi sieltä sitten vieno kakanhaju perässään. Kun olimme palanneet kotiin, ei mennyt kauan kunnes hän meni sohvalta omalle paikalle ja alkoi kakoa. Onneksi ehdimme laittaa muovipussin alle ennen kuin oksennus tuli, sillä sieltähän se pökäle pääsi takaisin päivänvaloon. Olipahan uusi kokemus - paskalta haiseva oksennus!

Komea poika

Aurinko näyttäytyi tänään muutaman tunnin ajan, joten Urpo pääsi poseeraamaan kalliolla.



Eikö olekin komea seisojanrääkkä?



Sitten hän kyllästyi ja jatkoimme matkaa.

Edit. Nyt kun vielä kuvaaja oppisi saamaan horisontinkin suoraan!

Paras ystävä

Urpo on tällä viikolla päässyt treffeille Dumlen kanssa kahdesti. Ensin Dumle kävi meillä, sitten me kävimme heillä. Meidän kotikulmilla kävimme koirapuistossa riehumassa vähän aikaa. Siellä ei aluksi ollut muita koiria, sitten seuraan liittyi tolleripoika.



Vähän myöhemmin puistoon tuli eräs aggressioistaan tunnettu uroskoira, joka ei tykkää muista uroksista, joten lähdimme pois. Dumle tuli käymään meillä vähäksi aikaa ja vei Urpon luun. Urpo-parka ei uskaltanut ottaa luuta itselleen, vaan haukkui Dumlelle turvallisen välimatkan päästä.



Eilen olimme Dumlen uudella kotiseudulla, missä on paljon peltoja ja metsiä. Ikävä kyllä emme ehtineet olla kovin pitkään, mutta koirat saivat juosta ja painia vähän aikaa.



Laitoimme koirille huomioliivit päälle, koska metsässä liikkuu paljon metsästäjiä. Urpon liivi alkaa olla todella pieni jo, se menee hädin tuskin kiinni enää. Ensi syksyksi on ehdottomasti hankittava isompi liivi.






Dumle olisi ilman liiviä sulautunut peltoon vähän liiankin hyvin.