maanantai 17. kesäkuuta 2024

Urpo eläkkeelle

Untitled

Sehän on selvä juttu, että Urpo on jo vanha. Jos olisi ollut mahdollista, Urpo olisi saanut jäädä Kolin-reissusta pois, mutta kun ei ollut mahdollista jättää häntä kotiin, niin hän sai lähteä mukaan. Jo ennen reissua oli sovittu, että retkeilemme Urpon ehdoilla.

Koirat ovat kuitenkin ovelia eivätkä näytä kipujaan ja kolotuksiaan. Varmasti vanhoja luita kolotti, kun kiipesimme polkuja ylös ja alas, mutta Urpo oli koko ajan täysillä mukana. Onneksi oli sentään viileä sää, sillä hellekelillä Urpo ei varmasti olisi pystynyt retkeilemään juuri ollenkaan, ei edes viilennysliivin kera.

Urpo kompuroi mökillä jonkun verran, tassut liukuivat laminaatilla. Ahtauduttuaan nojatuolille kerälle nukkumaan hän ei meinannut päästä siitä enää pois. Parina iltana hän sai kipulääkettä varmuuden vuoksi, sillä eipä siitä mitään haittaakaan liene enää tuon ikäiselle koiralle.

Syksyllä Urpo saa jäädä kotiin, kun isäntä lähtee Kärsän kanssa metsästämään. Ehkä Urpo voisi lähteä esimerkiksi sorsa- tai kyyhkypassiin, mutta ei enää samoilemaan pohjoisen metsiin. Urpo saa siis jäädä eläkkeelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti