Vanhat ystävät

Naapurin hevoset ovat nyt kuukauden ajan olleet taas laitumella. Niitä on kiva moikkailla ohi kulkiessa, ja usein ne tulevatkin aidan viereen, kun menemme ohi. Kärsä on tajunnut olla haukkumatta niitä eikä paljon välitä, vaikka hevoset lähestyvät.

Vielä on kesää jäljellä

Koko perhe on nyt palannut arkeen kesälomien jälkeen. Onneksi vielä riittää rötväyskelejä Urpolle, joka niin nauttii siitä, kun saa makoilla takapihalla. Lämpiminä päivinä Urpo ei käy lenkillä ollenkaan, Kärsäkin vain lyhyitä matkoja iltapäivisin.

Liivi päällä tarkenee

Urpo ei oikein tykkää pukea viilennysliiviä päälle, sillä sehän on märkä puettava. Hän kipittää pakoon, kun emäntä lähestyy liivin kanssa. Mutta kyllä se aina tarvittaessa puetaan, koska Urpo pärjää sen avulla niin paljon paremmin kuin nakuna.

Kärsän juhannuslenkki

Kärsä ehti juhannuksena juoksulenkillekin yhtenä aamuna. Tällä kertaa kävimme pitkästä, pitkästä aikaa polkujuoksemassa paikallisella luontopolulla. Sinne pääsee kätevästi yhdysreittiä pitkin toisesta metsästä.



Oli huikean kaunis aamu, vähän lämmin tosin. Kärsä pääsi reitin varrella uimaan kolme kertaa, ettei tulisi liian kuuma.



Reitti oli oikein kiva juostava, täytyy mennä joskus uudestaan. Kotoa matkan pituudeksi tuli noin 14 kilometriä, josta siis iso osa koostui polusta.

Juhannusheilat

Vietimme juhannusta ukin luona Nukan ja Sipin kera. Ohjelmaan kuului grillausta, mansikkakakku sekä kävelylenkki.



Koirat pääsivät uimaankin tietysti. Urpo kävi tosin vain lipomassa likaista merivettä kitusiinsa.

Oslolainen seisoja

Isäntäväki oli parin päivän reissussa Oslossa, ja paras nähtävyys oli tietysti paikallinen seisoja. Kyseessä oli jättimäinen yksilö, joka tempoili tutunnäköisesti remmissään.


Kuva A.S.

Sillä välin omilla seisojillamme oli onnenpäivät kotona tutun ja turvallisen hoitajan kanssa.

Urpo eläkkeelle

Sehän on selvä juttu, että Urpo on jo vanha. Jos olisi ollut mahdollista, Urpo olisi saanut jäädä Kolin-reissusta pois, mutta kun ei ollut mahdollista jättää häntä kotiin, niin hän sai lähteä mukaan. Jo ennen reissua oli sovittu, että retkeilemme Urpon ehdoilla.

Koirat ovat kuitenkin ovelia eivätkä näytä kipujaan ja kolotuksiaan. Varmasti vanhoja luita kolotti, kun kiipesimme polkuja ylös ja alas, mutta Urpo oli koko ajan täysillä mukana. Onneksi oli sentään viileä sää, sillä hellekelillä Urpo ei varmasti olisi pystynyt retkeilemään juuri ollenkaan, ei edes viilennysliivin kera.

Urpo kompuroi mökillä jonkun verran, tassut liukuivat laminaatilla. Ahtauduttuaan nojatuolille kerälle nukkumaan hän ei meinannut päästä siitä enää pois. Parina iltana hän sai kipulääkettä varmuuden vuoksi, sillä eipä siitä mitään haittaakaan liene enää tuon ikäiselle koiralle.

Syksyllä Urpo saa jäädä kotiin, kun isäntä lähtee Kärsän kanssa metsästämään. Ehkä Urpo voisi lähteä esimerkiksi sorsa- tai kyyhkypassiin, mutta ei enää samoilemaan pohjoisen metsiin. Urpo saa siis jäädä eläkkeelle.

"Pohjoisen" valkeat yöt

Koli on sen verran kotia pohjoisempana, että siellä päivä on tunnin pidempi kuin kotona. Sitä hyödyntäen oli hyvä käyttää koirat iltapissalla vielä myöhään illalla ihan kirkkaassa päivänvalossa.

Viimeinen päivä Kolilla

Kuva A.S.

Viimeisenä päivänä Kolilla oli taas sateista, mutta uhmasimme säätä ja lähdimme silti retkelle. Vuorossa oli ihan lyhyt reitti, joka tosin oli aika vaikeakulkuinen.



Juuri kun olimme jälleen kerran kiivenneet korkealle, alkoi sade, joka oli sen verran rankka, että seisojat saivat sadetakit ylleen. Taukopaikalla Urpo nuoli Kärsän päätä kuivaksi ja jossain sen tiimellyksessä Kärsän onnistui silputa sadetakkinsa kauluksen. Onneksi sen saa vielä kiinni neppareiden avulla.



Tämän lyhyen retken jälkeen päätimme käydä vielä kerran Ukko-Kolilla. Seisojat saivat jäädä autoon pitämään sadetta, kun taas Nukka lähti reippaana mukaan sateeseen. Tällä kertaa ajoimme autolla melkein ylös asti ja menimme funikulaarilla ylös.

Melkein vesiputouksella

Kolilla on tunnettu vesiputous, Tarhapuron vesiputous. Se on kuulemma parhaimmillaan keväällä, kun lumet sulavat, mutta päätimme silti käydä katsomassa sitä. Kun olimme kiivenneet aikaimoisen matkan ylös, siellä olikin kyltti, että putoukselle ei tällä hetkellä saa mennä, ettei luonto kulu. Sellainen kyltti olisi toki voinut olla jo alhaalla parkkipaikalla, mutta me emme sellaista ainakaan havainneet.



Kuuliaisina kansalaisina jätimme putouksen väliin ja kiipesimme sen sijaan vielä ylemmäs. Sieltä löytyi niittyaukea, missä oli juuri sopiva tuuli karkottamaan hyttysiä, joten pidimme siellä tauon.

Hieno retki

Yhtenä reissupäivänä Kolilla kävimme katsomassa pirunkirkkoa. Sinne piti tosin mennä vuorotellen, koska koiria ei voinut ottaa sinne mukaan. Se oli aivan liian jyrkän ja vaikeakulkuisen reitin päässä, eikä itse pirunkirkkoon eli sokkeiloiseen luolaan olisi ollut kovin kätevää ottaa koiria.



Sen jälkeen lähdimme kuitenkin retkelle upealle reitille, joka lähti aivan pirunkirkon vierestä.





Sinä päivänä oli todella kova tuuli, mutta se oli vain hyvä, sillä tuulen ansiosta hyttyset pysyivät poissa ihmisten ja eläinten kimpusta.



Löysimme oikein mukavan ja aurinkoisen taukopaikankin reitiltä, mutta juuri kun olimme saaneet eväät pöytään, paikalle ilmestyi työmiehiä siimaleikkureineen. He alkoivat niittää heinää taukopaikan ympäriltä, eikä siinä melussa ja pakokaasun käryssä voinut enää olla, joten jouduimme jatkamaan matkaa aika joutuisasti.

Vierailu Lieksassa

Kolin-reissun sateisimpana päivänä ajoimme Lieksaan tutustumaan sen antimiin. (Paras anti taisi kuitenkin olla Cittari, josta sai Raidia hävittämään itikat mökiltä.)



Evästauolla kirkon rannassa seisojat kerjäsivät herkkuja.



Poutainen hetki tarjosi mahdollisuuden ottaa yhteiskuva koirista.



Paluumatkalla mökille ilma kirkastui, ja pidimme uimatauon Pielisen rannassa. Koirat eivät kylläkään päässeet uimaan, koska olimme niin lähellä isoa tietä, ettei heitä uskaltanut päästää vapaaksi edes veteen.

Ukko-Kolilla

Kolille kun matkustaa, niin ei voi olla kiipeämättä Ukko-Kolille katsomaan maisemia. Ajatella, että Urpon piti elää 13-vuotiaaksi asti päästäkseen ihailemaan kansallismaisemia!



Huipulle oli tietysti aikamoinen kiipeäminen. Jätimme auton ihan alas Pielisen rantaan ja kiipesimme koko matkan Ukolle. Siinä sai kunnon treenin, tosin menimme tietysti maltillista vauhtia, koska mukana oli seniorikoira.





Maisema ylhäällä oli kyllä vaikuttava.





Ihailtuamme kansallismaisemaa pidimme tauon Akka-Kolin juurella. Taukopaikalta näki hyvin, että sadekuuro oli tulossa meitä kohti. Onneksi koirat ehtivät ottaa pienet torkut ennen kuin meidän oli kiirehdittävä alas sateensuojaan.

Kesälomareissussa

Lähdimme porukalla reissuun Kolille. Mukana oli Nukka, joten autossa oli tiivis tunnelma: Urpo ja Kärsä matkustivat takakontissa ja Nukka takapenkillä. Pienen totuttelun jälkeen Nukalla oli aivan hyvät oltavat takapenkillä eikä hän enää yrittänyt hypätä takaluukkuun, kun se avattiin seisojia varten.

Urpo löysi mökiltä heti hyvän paikan sohvalta.

Loma alkoi

Kesäloman ensimmäinen osio alkoi, ja sen kunniaksi kävimme eilen luontopolulla. Oli aika lämmin, mutta ei onneksi mikään helle kuitenkaan.



Urpolla oli varmuuden vuoksi viilentävä liivi yllään. Silti papparaiselle tuli välillä vähän kuuma. Kärsä kävi uimassa, joten hänellä oli hyvä olla.

Paarmoja joka puolella

Kävimme metsässä lenkillä ja siellä oli todella paljon paarmoja. Pahimmillaan Urpolla oli neljä paarmaa päässä, joten ei ole ihmekään, että ne pääsivät puremaan. Urpo-raukalle nousi kauheita patteja päähän puremista.