keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Koronakevät

20200602_180238

Koronavirus on uutisten ja somen mukaan vaikuttanut monen koiran elämään, kun ihmiset ovat jääneet kotiin etätöihin tai joutuneet lomautetuiksi, eikä koirien ole enää tarvinnut olla yksin kotona työpäivien ajan. Meillä tilanne on ollut eri, koska sekä isäntä että emäntä ovat kriittisillä aloilla, joilla työtä piisaa. Onneksi sentään emäntä tekee epäsäännöllistä työtä, niin koirien ei tarvitse aina olla kaikkia arkipäiviä yksin.

Meillä korona vaikutti ensimmäisten viikkojen aikana lähinnä siten, että lenkkipolut olivat täynnä sauvakäveleviä mummoja. Joka mutkassa tuli joku vastaan, mikä on aina hankalaa kahden ison koiran kanssa, jotka haluaisivat haistella hajuja eri puolilla polkua. Ilmeisesti mummojen kunto ei kuitenkaan riittänyt, sillä huhtikuun alkupuolen jälkeen tilanne lenkkipoluilla on taas normalisoitunut. Nyt mummot pääsevät onneksi taas kirjastoon ja kahvilaan viettämään aikaa, niin metsässä on tilaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti