maanantai 6. tammikuuta 2020

Urpo-papan urotyö

Urpo oli aamulla ihan surkeana, kun Kärsä oli lähdössä emännän kanssa juoksulenkille, mutta kun emäntä heltyi ja otti Urponkin valjaat esille, hän pomppasi takaisin sohvalle. Sitten kun lähtö oli konkretisoitumassa, Urpo oli kuitenkin halukas lähtemään, joten hän pääsi kuin pääsikin mukaan.

2020-01-07_11-23-14

Tarkoitus oli juosta vähän lyhyempi lenkki, ettei pappa rasittuisi liikaa, mutta hän olikin yllättävän pirteä, joten teimme noin 21,5 kilometrin lenkin. Välillä oli vähän vaarallisen tuntuista maantien laitaa pitkin, koska tiellä oli sohjoa ja jäätä. Jouduimme muutaman kerran pysähtymään ja menemään ojan puolelle päästämään autot ohi. Onneksi pyhäpäivänä ei ollut kamalan paljon liikennettä, ja suurin osa matkasta taittui hiljaisia pikkuteitä tai pyörätietä pitkin.

Urpo antoi nyt sellaisen juoksunäytteen, että ehkä hän pääsee seuraavallakin kerralla mukaan pitkälle lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti