lauantai 4. kesäkuuta 2016

Yöllinen hulluuskohtaus

Yhtenä päivänä rakensimme takapihalle aidan mansikka- ja kasvimaan ympärille, etteivät koirat olisi koko aikaa mönkimässä siellä. Etenkin kompostimultaan perustettu kasvimaa on ollut koirien mielenkiinnon kohteena.

2016-06-04_08-47-44

Yöllä isäntä päästi koirat käymään pihalla, mutta Kärsä ei tyytynytkään käymään pissalla, vaan hän syöksyi uutta aitaa päin ja onnistui jotenkin pyllähtämään sen väärälle puolelle. Aitauksessa on pieni käyntiaukko, jossa ei ole vielä porttia, mutta Kärsä ei silti löytänyt poistumistietä, joten isännän piti mennä hakemaan hänet.

Kärsä on kyllä varmaan maailman huvittavin koira, aina hänen tempauksilleen saa nauraa!

2 kommenttia:

  1. Onkohan teillä kunnostauduttu kompostin syömisessä? Täällä on ollut puutarha-apurista melkein riesa. Sama levitteleekö pensaiden juurille kompostia vai kanankakkaa, niin eräs hiipii perässä ja pyrkii popsimaan lannoitteet parempiin suihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komposti on hyvin kiinnostava koirien mielestä, mutta itse kompostiastia on onneksi aina kiinni siten, ettei sinne pääse ylimääräisiä kuonoja tonkimaan. Kanankakka on herkkua, joten sitä voi laittaa vain harkittuihin kohtiin.

      Poista