maanantai 21. joulukuuta 2015

Viikonloppu isossa maailmassa

2015-12-20_07-25-27

Urpo ja Kärsä olivat viikonloppuna Helsingissä Villan ja Sipin luona hoidossa sillä aikaa, kun emäntä oli bilettämässä. Heillä kaikilla oli rankkaa: Urpo ei päässyt sohvalle nukkumaan, Kärsä sai koko ajan turpaan Sipiltä, Villa ei jaksanut kakaroita ja Sipi ahdistui uroskoirien lähentelyistä. Heillä taisi kaikesta huolimatta olla aika kivaa, ainakin Urpo ja Kärsä olivat ihan poikki, kun palasimme kotiin.

2015-12-20_07-24-56

2015-12-20_07-23-56

Koirapuisto on paras paikka näille neljälle, koska kaikki saavat olla vapaana. Muualla Urpon ja Kärsän on oltava melkein koko ajan remmissä, ettei vaan sattuisi mitään. Koirapuistossa Kärsä sai kaikki kolme vanhempaa koiraa kimppuunsa, kun Urpokin innostui säestämään Villaa ja Sipiä. Kärsä taisi kuitenkin salaa tykätä, kun joku jahtasi ja "rääkkäsi" häntä.

2015-12-20_07-24-16

Urpon mielestä on aivan kamalan suuri vääryys, ettei Villan ja Sipin luona pääse sohvalle. Hän otti ohjat omiin käsiin ja kiipesi sohvan syleilyyn aina kun silmä vältti, vaikka hänelle tarjottiin paikkaa ihanalla taljalla patterin vierestä. Sitten kun sohvalle ei päässyt, niin Urpo alentui menemään Kärsän viekkuun taljalle.

2015-12-20_07-23-39

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti