perjantai 25. joulukuuta 2015

Urpojen joulu

2015-12-25_08-34-06

Koirilla on tänä vuonna ollut vähän kurja joulu, koska isäntä on reissussa ja emäntäkin joutui olemaan jouluyön töissä päivystämässä. Nyt on onneksi alkanut pidempi vapaa, niin Urpon ja Kärsän ei tarvitse olla tuntikausia yksin kotona vähään aikaan.

Kärsä sai tänä vuonna lahjaksi Non-stopin vetovaljaat. Valitettavasti hän ei ole vielä päässyt kokeilemaan niitä tositoimissa, koska emännällä on taisteluvamma. Koirat bongasivat pari viikkoa sitten lenkillä toisen koiran ja riuhtaisivat emännän kylki edellä päin puuta. Siitä lähtien kylki on ollut niin kipeä, että käveleminen on ollut välillä hankalaa, ja juoksulenkeistä voi vain haaveilla.

2015-12-25_08-32-46

Joulun parasta antia olivat Dumlen ja Pätkiksen tuomat lahjapaketit, joista kummastakin paljastui vinkulelu sekä herkkutikku. Lahjojen avaaminen oli Urpon ja Kärsän mielestä tosi kivaa, sisältökin on toki mieluinen. Kiitos ihanille siskoksille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti