tiistai 30. kesäkuuta 2015

Näin sitä pitää!

20150624_142026

Iltapäivälehdet kirkuvat taas joskus mahdollisesti tulevista helteistä ja some on täynnä muistutuksia siitä, ettei koiria saa jättää kuumaan autoon edes hetkeksi. Ihan hyvä, että tärkeästä asiasta puhutaan.

Yhtenä päivänä kaupan pihassa oli ilahduttava esimerkki siitä, miten ongelman voi ratkaista, tosin ratkaisu ei ehkä sovi ihan kaikille. Kärsä ainakin olisi vastaavassa tilanteessa purrut kaulapannan tai remmin poikki ja pinkaissut mukaan kauppaan! Kuvan autossa ei näkynyt ihmisiä, ja koira vaikutti leppoisalta tapaukselta, mutta toivottavasti pitkäkyntiset jättävät tällaiset tilaisuudet käyttämättä.

2 kommenttia:

  1. On se jännä juttu kun ihmiset eivät ymmärrä sitä että koiraa ei autoon kuumalla jätetä! Kävin abc:llä syömässä viikonloppuna, ulkona 21 astetta lämmintä ja auto suoraan auringonpaisteessa parkkipaikalla, koira sisällä.

    En ehtinyt jäädä haloota nostamaan (kyyti lähti) mutta jos yksin olisn ollut, olisin ihan hyvin voinut koiraparan vuoksi mennä sisälle huutamaan, että kenen koira autossa?!?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järkyttävää! :'( Itse jätin tässä yhtenä päivänä koirat autoon kauppareissun ajaksi. Sää oli pilvinen ja tuulinen, lämpötila noin 17 astetta, autossa ikkunat auki. Tuli silti melkein juostua kaupan läpi ja heiteltyä tavarat ostoskoriin äkkiä, enkä todellakaan jäänyt hypistelemään mitään. Ostosten tekoon meni alle 10 minuuttia. Koirat makoili ihan tyytyväisinä takakontissa, kun tulin takaisin autolle.

      Poista