torstai 22. toukokuuta 2014

Treffit siskojen kanssa

20140522_154609

Kärsä tapasi tänään isosiskonsa Dumlen ensimmäistä kertaa. Dumlella on ollut juoksuaika, joten emme olleet nähneet pitkään aikaan. Nyt oli oiva tilaisuus järjestää treffit, koska Kärsällä ja Pätkis-siskolla oli kummallakin rokotusaika saman eläinlääkärin vastaanotolla. Samalla oli tarkoitus järjestää pentutreffit, mutta ne menivät pipariksi Pätkiksen turvonneen varpaan takia. Lääkäri kehotti Pätkistä lepäämään pari viikkoa, joten pennut saivat painia vain remmissä hetken aikaa.

20140522_154612

Urpo joutui odottamaan autossa sen aikaa, että Kärsä kävi ottamassa rokotuksen. Oli kurja jättää koira autoon kesähelteellä, mutta onneksi Kärsän lääkärikäynti kesti vain kymmenisen minuuttia. Urpolla oli autossa kaikki ikkunat ja kattoluukku auki ja lisäksi takakontissa oli vesikuppi sekä märkä pyyhe, jonka päällä Urpo makoili. Muistakaamme kaikki, että näillä keleillä autossa lämpötila nousee pikavauhtia, vaikka auto olisikin pysäköity varjoon!

20140522_162132

Rokotusten jälkeen menimme käymään koirapuistossa, jotta Urpo ja Dumlekin saisivat treffata toisensa. Siellä oli kuitenkin niin kuuma, etteivät koirat oikein jaksaneet leikkiä. Dumle ei innostunut pikkuveljestä, joka roikkui välillä takapuolessa kiinni. Ehkä siellä oli vielä jotain juoksujen jälkeisiä hajuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti