perjantai 2. toukokuuta 2014

Ryytynyt juhlija

20140430_224051

Kärsällä oli erittäin opettavainen ensimmäinen vappu. Juhlapaikalla oli Kärsän ja Urpon lisäksi kaksi isoa valkkarityttöä sekä seitsemän aikuisen lisäksi neljä ihmislasta. Lapset huusivat kimeästi, kiipeilivät tuoleilla ja sohvilla, kantoivat omia lelujaan, silittivät koiria pelokkaasti ja kömpivät koirien häkkeihin (!). Kärsällä riitti ihmeteltävää, eikä Urpokaan ole mikään kokenut juhlija tai lastenpiika. Urpo sai kiitosta rauhallisuudestaan, jonka toivomme tarttuvan Kärsäänkin ajan myötä.

Koirat olivat loppuillasta aivan piipussa. Urpo olisi kovasti halunnut kiivetä sohvalle nukkumaan, mutta se ei käynyt päinsä kyläpaikassa. Kärsä nukkui milloin kenenkin sylissä ja lopulta tuolilla, kun kukaan ei joutanut pitelemään häntä. Kärsä ei edes sikaillut koko iltana, vaan teki kaikki tarpeensa ulos. Ensimmäinen vappu meni siis aivan loistavasti!

2 kommenttia:

  1. Heippa, mukavan näköinen Kärsä teillä! Meillekin on tullut pentu, tänään juuri kahdeksanviikkoinen. On nuo pennut vaan mukavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa Korkkia, mutta kommentointi ei onnistunut (tai sitten kommentti on tullut läpi kolme kertaa). Seisojanpennut on parhaita!

      Poista