perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vesitreenit ilta-auringossa

Blogissa on nyt ollut hiljaista, koska Urpo ei ole tehnyt mitään erityistä. Hän on joutunut olemaan paljon yksin kotona isäntäväen töiden takia, mutta eilen hänelle koitti onnenpäivä, kun kävimme tekemässä vesitreenit Dumlen kanssa. Saimme tutun kautta luvan mennä eräälle hiekkakuopalle harjoittelemaan.

Untitled
Häkissä oli hieman ahdasta.

Untitled
Kaunis Dumle

Ilta ei ollut erityisen lämmin, mutta kumpikin koira meni mielellään uimaan, Dumle tietysti jo ennen kuin siellä oli mitään noudettavaakaan. Meillä oli mukana myös starttipistooli, koska treenasimme avoimen luokan vesityökoetta ajatellen.

Untitled
Dumle seurasi Urpon suoritusta rannalla.

Untitled
Laukaus on ammuttu, lintu molskahtaa veteen ja Dumle odottaa noutokäskyä.

Molemmat saivat noutaa kolme kertaa. Intoa piisasi sekä koirilla että ihmisillä, taitoa ei ehkä niinkään. Sekä Urpo että Dumle nouti linnun hienosti, mutta Urpolla on saaliin luovutuksessa vielä hiottavaa. Aidossa metsästystilanteessa nämä koirat toimisivat jo näinkin riittävän hyvin, mutta koetta varten on vielä hinkattava yksityiskohtia. Koemenestys ei tietenkään ole tärkeintä, mutta koska aiomme joka tapauksessa mennä kokeilemaan avoimeen luokkaan, niin on hyvä treenata ensin.

Untitled
Lopuksi koirat oli pakko päästää riehumaan keskenään.

Untitled
Matkalla autolle törmäsimme minimaaliseen sammakkoon. Onneksi koirat eivät nähneet sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti