keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuheila

Untitled
Kuva J.K.

Urpo sai eilen ihanan vappuheilan koko illaksi, kun Dumle tuli kyläilemään. Meno oli niin railakasta, että he joutuivat välillä pihalle koira-aitaukseen jäähylle. Se ei heitä paljon haitannut, sillä he palasivat sieltä tassut täynnä multaa ja puolimädästä luusta taistellen. Entisen asukkaan koira oli siis tainnut haudata aarteen, jonka nämä kaksi hönöä löysivät.

Untitled
Prinsessa nukkui pää tyynyllä.

Vasta puolenyön jälkeen seisojat rauhoittuivat ja kävivät sohvalle nukkumaan. Tosin sohvaltakin piti vähän väliä nousta tarkkailemaan tilannetta. Dumle kävi välillä yläkerrassa nuuskimassa ja tuli sitten alas tiedottamaan. Yläkerrassa oli nimittäin ihana huuhkajansiipi lattialla. Dumle nouti siiven hienosti, mutta sitten se laitettiin uunin päälle karanteeniin.

Untitled

Untitled

Vappupäivänä Urpo sai chillailla pihalla auringonpaisteessa. Yhtäkkiä hän alkoi seisoa risukasaa, josta ilmesyi hetkeä myöhemmin sisilisko.

Untitled

Untitled

Illalla kävimme vielä juoksulenkillä. Urpo ei aluksi oikein viitsinyt vetää kunnolla, mutta loppumatkasta vetäminen alkoi taas maistua. Liikennettä oli yllättävän paljon, jopa enemmän kuin arkisin, mikä oli hieman hankalaa. Menisi varmaan parhaiten niin, ettei Urpolle sanoisi mitään auton tullessa vastaan ja antaisi hänen vain juosta, sillä reunaan-käsky saa hänet aina poukkoilemaan niin, että lopulta hänet on pakko kiskaista vetoliinasta tiensivuun.

4 kommenttia:

  1. Kiitos vappuhumusta!!
    Dumlekin pääsi vetohommiin pyörän eteen illalla, mutta vähän laiskasti veti loppumatkan...taisi vappuheilana oleminen uuvuttaa :D

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä ne voimat näköjään palautuu, kun tänään oli jo täydessä terässä :)

      Poista
  2. Ihana aurinko:) Ja kivat kolmen metrin koivet viimeisessä kuvassa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen optinen harha, vaikka toki Urpolla on oikeastikin pitkät koivet :)

      Poista