maanantai 13. helmikuuta 2012

Kynsiongelmia

Urpo on kova poika kaivamaan, joten oli ihan odotettavissa, että jossain vaiheessa kynnet sanovat niksnaks. Muutama päivä sitten näin kävikin: yksi kynsi oli aamulenkillä lohjennut oikein kunnolla niin, että siitä tuli muutama tippa vertakin. Urpo ei kyllä ilmaissut mitään kipua - ei ontumalla, vinkumalla eikä nuolemalla haavaa.

100220123505
Ensimmäistä kertaa meren jäällä

Kysyimme viisaammilta neuvoa ja saimme helpottavan tiedon: kynnen takia ei tarvitse mennä lääkäriin, koska mitäpä se auttaisi. Sen sijaan meitä neuvottiin pitämään Urpoa levossa, mutta siitähän ei tule mitään! Jos hän on koko päivän yksin kotona, niin kunnon lenkitys on välttämättömyys niin kauan kuin henki pihisee.

100220123507
Jäällä on vähän tylsää, kun ei oikein ole mitään haisteltavaa.

Kynsi ei ole vuotanut verta kuin pari kertaa vähän aikaa. Siitä ei repsota mitään palasia, joten putsaamisen lisäksi sille ei ole tarvinnut tehdä mitään. Toisestakin tassusta on lohjennut kynsi, mutta ei yhtä paljon. Keli on kyllä ollut puolellamme tässä pulmassa - kun maa on jäässä, haava ei ole joka lenkin jälkeen täynnä roskaa.

Muuten Urpolle ei tällä hetkellä kuulu mitään ihmeempiä. Hän on suoriutunut hienosti yksin kotona monena päivänä ja yhtenä yönäkin viimeisen viikon aikana. Hän ei ole rikkonut juuri mitään, kunhan kaikki tavarat on muistettu laittaa karanteeniin suljetun oven taakse. Eilen hän rikkoi pienen korin, jossa säilytimme kaukosäätimiä, tänään kyytiä sai kynä, joka oli unohtunut pöydälle. Kori oli jätetty esille kokeilumielessä, mutta moiset kokeilut saavat toistaiseksi jäädä odottamaan parempia hetkiä. Aika ei selvästikään ole vielä kypsä.

Dumle täytti eilen vuoden, joten toivotamme hänelle paljon onnea näin jälkikäteen!

2 kommenttia:

  1. Arvullahan halkesi kanssa tossa keväällä kynsi. Se sitten jouduttiin poistaan kokonaan ja koiralle tuli kuukauden saikku ja lääkitys. Ei kyllä koiran menoa olisi varmaankaan haitannut. Tulehdusriski siinä vaan oli aika suuri.

    VastaaPoista