sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Terveiset Inarista

Urpo on nyt Inarissa noin viikon verran. Isäntä ajoi sinne eilen, ja tänään oli vuorossa metsäpäivä.

IMG_1317

Ensimmäisen viiden minuutin sisällä oli jo lintu tontissa, joten odotettavissa lienee, että Inarin-loma jatkuu hyvissä merkeissä.

4 kommenttia:

  1. Eipä näytä riekolta. Inarissa aika vähissä(lue:ei ole tiedossani) paikat missä saa "turisti" pyytää muitakin kanalintuja.
    Oletan että ampuja on paikallinen joilla on lupa pyytää muitakin kanalintuja riekon lisäksi. Vai onko tuo sensurointi juurikin tuon syyn takia.
    Metsoa siellä oli viime syksynä kuitenkin niin paljon että ihmettelen miksi niitä ei saa turistitkin pyytää. Teertä siellä puolestaan on maapallon kovasta lämpenemisestä huolimatta niin vähän että miettisin riistalaukausta kaksi kertaa vaikka olisinkin paikallinen.
    Kannustan kuitenkin varovaisuuteen tapahtumien levityskanavia valitessa. Nettiä selaa kaikenmaailman kukkahatut ja kettutytöt jotka eivät ymmärrä tämän hienon harrastuksen ja "vapaan kanan" päälle mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan sensuroiminen johtuu vain ja ainoastaan siitä, että tässä blogissa ei pääsääntöisesti julkaista kuvia ihmisten kasvoista yksityisyydensuojan vuoksi. Mitään hämärää tai laitonta tähän ei liity. Metsästyluvat ovat Urpon omistajalla AINA kunnossa.

      Poista
    2. Sensuuri on poistettu väärinkäsitysten välttämiseksi. Kyseisellä reissulla mukana olleilta henkilöiltä on varmistettu, että MITÄÄN luvatonta ei tapahtunut. Kuva on otettu vuoden 2011 syyskuussa, jolloin kuvassa näkyvää lintua sai pyytää sillä alueella, jolla kuva on otettu. Urpon toinen omistaja valvoo työkseen mm. metsästystä, joten Urpon kanssa ei KOSKAAN metsästetä laittomasti.

      Poista
  2. Linnun ampuja on paikallinen sen lisäksi lintu on ammuttu pyyntiaikojen puitteissa. Koiran omistaja toimi tilanteessa vain koiran ohjaajana.

    VastaaPoista