lauantai 28. toukokuuta 2011

Rento lauantai

Urpo on viettänyt oikein rentoa lauantaipäivää. Aamulla kuuden maissa hän kävi vääntämässä tortut eteiseen, sitten jatkoimme unia ja siivosimme vasta myöhemmin. Joskus täytyy nukkuakin. Urpo on muuten tainnut nyt sopeutua siihen, että hän nukkuu itsekseen olohuoneen puolella. Viikkoon hän ei ole alkanut yöllä huutelemaan mitään (muuta kuin sitä, ettei pääse sohvalle).

Aamupäivällä kävimme hieman pidemmällä kuin yleensä, Luolavuoren vesitornilla asti. Siellä oli kamalan kivikkoista ja vaikeaa maastoa. Välillä Urpoa piti auttaa nostamalla pahimpien lohkareiden yli, mutta muuten hän oli oikein reipas.









Iltapäivällä Urpon palvoma aurinko suvaitsi näyttäytyä, joten lähdimme ulkoilemaan talon takana olevaan metsikköön. Urpo otti kaiken irti lämmöstä.





Sitten kummitäti ja -setä kävivät tervehtimässä Urpoa. Kummitäti jäi viettämään laatuaikaa Urpon kanssa sillä aikaa, kun kummisetä vei emännän prätkäajelulle. Urpo oli näyttänyt kummitädille parhaat puolensa nukkumalla koko ajan kiltisti ja hiljaa omalla paikallaan. Herättyään hän pisti show'n pystyyn kiipeilemällä vuoronperään tädin ja sedän päällä.



2 kommenttia:

  1. Hyvät on suojavärit Urpolla kun käytte kalliolla. Ei meinaa koko pentua nähdä!
    Tulen taas joku kerta hoitamaan Urpoa, hän on niin kiltti unikeko.

    VastaaPoista
  2. Hah, ens kerralla hän varmaan pissailee koko ajan lattialle ja riehuu tauotta!

    VastaaPoista