keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Treeniä ja muumeilua

Eilen Urpo oli isännän kanssa kasvattajan luona treenaamassa viiriäisillä. Myös Urpon sisko Vimma sekä muutamaa viikkoa vanhempi seisojatyöttö Dumle olivat paikalla. Tapahtumasta ei ole kuvia, koska emäntä joutui jäämään kotiin kuittaamaan univelkoja. Sitä se teettää, kun joutuu joka aamu heräämään viiden aikoihin viemään pentua ulos!

Urpo oli kuitenkin seisonut viiriäisiä hienosti, vaikka keskittymiskyky ei parin kuukauden ikäisellä viikarilla olekaan vielä ihan kohdillaan. Viiriäisetkin olivat olleet hieman laiskoja lentämään. Treeni-iltaan oli sisältynyt myös paljon leikkiä tyttöjen kanssa. Urpo nukkuikin viime yön hyvin, hyvin hiljaa omalla paikallaan.


Niin paljon väsytti, että vielä tänäänkin piti käydä mättäälle makaamaan kesken ulkoilun.

Urpo on ryhtynyt muumiksi lakkauttamalla sinappitehtaan. Tänään ei ole iltapäivän puolella tullut tortun torttua! Toivottavasti Urpo ei ole niellyt mitään isoja kiviä tukkimaan suolta. Ruoka, leikki ja uni maistuvat kuitenkin vanhaan malliin, joten eipä vielä hermostuta!


Piimäparta

ETA. Urpon ura muumina (=persaukottomana) jäi lyhyeksi. Iltalenkillä tuli kaksi isoa läjää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti