tiistai 7. marraskuuta 2017

Huomiopäivä

Eilen oli huomionkipeiden seisojapoikien onnenpäivä! Törmäsimme lenkillä sauvakävelevään mummoon, joka halusi taas kerran silittää ja paijata koiria. Hän tunnustautui koirahulluksi ja sanoi, että ottaisi itsekin taas koiran, jos kunto kestäisi. Hän arveli Kärsää rauhallisemmaksi ja vanhemmaksi "veljeksistä"! Siinä tilanteessa Urpo vaikutti kyllä varmaan villimmältä, sillä Kärsä painautui mummoa vasten keräämään rapsutuksia sillä aikaa kun Urpo meni pitkin ojaa ja söi heinää.

2017-11-07_05-52-30

Illalla meille tuli kaksi vierasta, jotka olivat molemmat koiraihmisiä. Ensin uusille tuttavuuksille piti tietysti haukkua kovaa, mutta sitten koirat kiipesivät sohvalle vieraiden syliin. Kun olimme kahvipöydässä, Urpo ja Kärsä norkoilivat lähettyvillä sillä seurauksella, että toinen vieraista veti kahvit naamariin nopeasti ja siirtyi lattialle paijaamaan heitä. Voi että he nauttivat kaikesta huomiosta!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Suurjuomari

2017-11-05_07-39-11

Kärsä on viime aikoina alkanut juoda iltaisin todella paljon. Ison vesiastian saa täyttää joka päivä, vaikka Kärsä juo ulkonakin sadevettä vanhasta kattilasta. Toivottavasti lisääntynyt juominen ei johdu ruuasta, koska sitä on jäljellä vielä kaksi säkkiä. Toisaalta ei tietenkään ole toivottavaa, että juominen johtuisi mistään sairaudesta. Eipä siitä latkimisesta taas toisaalta ole muuta haittaa kuin että lattia lainehtii aina, kun Kärsä on käynyt kupilla.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Harjoittelua kuin pentuna

Urpo ja Kärsä eivät ole joutuneet olemaan yksin kotona juuri lainkaan melkein puoleen vuoteen. Jotenkin heitä ei vain tule jätettyä, koska he matkustavat niin mielellään autossa. Nyt kun on viileät ilmat, niin heidät on helppo jättää autoon odottamaan esim. kauppareissun ajaksi. Tilanne ei kuitenkaan aina tule olemaan yhtä hyvä, vaan jossain vaiheessa heidän on pakko tottua taas olemaan yksin kotona isäntäväen työvuorojen aikana. Siispä nyt on pakko aloittaa taas harjoittelu ihan niin kuin pentuvaiheessa.

2017-11-04_07-05-24

Tänään he olivat kahdestaan kotona parisen tuntia, kun emäntä kävi kaupoilla pikkuveljen kanssa. Yksinolo sujui varsin mallikkaasti. Kaikki tavarat olivat paikoillaan paitsi matot sekä sohvatyynyt. Ne lentelevät aina, koska koirien täytyy rynniä ikkunan ja ulko-oven välillä aina jotain ääntä kuullessaan. Heillä on aina radio päällä, mutta totta kai tarkat korvat kuulevat jokaisen pienenkin rasahduksen.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Halloween-asut

2017-11-01_04-41-34

Urpon ja Kärsän ei tarvinnut pukeutua erikseen halloweeniksi, sillä he naamioituvat joka päivä maailman kauneimmiksi sohvatyynyiksi!

tiistai 31. lokakuuta 2017

Isäntä tuli ja meni

2017-10-30_06-45-04

Isäntä kävi kotona viikonloppuna ja sekös ilahdutti koiria. Heti kun isäntä poistui kotoa käydäkseen kaupassa tms. koirat hyökkäsivät ikkunan ääreen kytikselle. He ovat niin liikkiksiä!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Talvinirppailua

2017-10-26_06-24-06

Urpo ja Kärsä kokevat selvästi olevansa liian hienoja menemään pihalle, jos siellä on märkää lunta. Heille oli kauhea järkytys edellisyönä, kun maahan oli satanut ainakin kymmenen senttiä lunta, joka oli alkanut sulaa pois. Heillä oli ensin kauhea kiire pihalle, mutta sitten he kääntyivätkin heti takaisin huomattuaan, että tassut kastuvat. No, Lounais-Suomen talvi jäänee tällä erää lyhyeksi, joten pian meillä on varmasti taas paljas maa.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Syyslenkki juosten

2017-10-25_04-35-50

Onneksi kävimme eilen juoksulenkillä mummun vahtiessa pikkuveljeä, sillä tänään on luvassa talven ensimmäinen lumisade. Lumi ei sinänsä estä juoksulenkkeilyä, mutta kivempi se on tehdä kuivalla alustalla. Tosin nämä myräkkäennusteet ovat aika monta kertaa jääneet suutariksi täällä lounaisrannikolla, joten ehkä vältymme lumelta toistaiseksi. Tänään kuitenkin tuulee sen verran vihaisesti, ettei todellakaan tarkene loikoilla pihalla niin kuin vielä pari päivää sitten. Onneksi koirat voivat loikoilla takkatulen ääressä.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Loikoilukausi jatkuu

Öisin on jo pakkasta, eivätkä päivätkään ole järin lämpimiä, mutta liiterin edustalla tarkenee edelleen loikoilla. Onneksi aurinko paistaa sentään sen verran matalalla, ettei Urpo mangu pihalle makoilemaan heti aamusta niin kuin kesällä.

2017-10-23_08-00-26

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Uusia herkkuja laiheliinille

Nyt Urpo ja Kärsä ovat alkaneet syödä Nutron kana-riisiä isoille roduille. Vaihto entisestä mausta tapahtui aikalailla lennosta, sillä jotenkin ennakointi unohtui. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin tähän mennessä, kun koirat ovat syöneet uutta makua muutaman päivän. Mitään vatsavaivoja ei ole ollut.

2017-10-22_07-55-30

Kärsä saa nyt todellakin syödä enemmän kuin ennen, sillä hän on frisbee-leikeissään päässyt laihtumaan hyvin hoikkaan kuntoon. Kuvassa hän taitaa juuri hengittää sisään eikä hän siis ihan noin laiha ole, mutta erittäin hoikkeli joka tapauksessa. Urpo sen sijaan ei ole laihtunut ainakaan silmämääräisesti katsottuna, mutta Urpolla on tietysti enemmän ikää, eikä hän välitä frisbeestä kuin satunnaisesti.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Paluu canicrossin pariin

2017-10-17_05-11-40

Eilen kun mummu oli meillä hoitamassa pikkuveljeä, koirat pääsivät emännän kanssa juoksulenkille, tällä kertaa jopa canicrossaamaan! Se meni oikein hyvin, vaikkei Urpo välillä viitsinyt vetää kunnolla.

Valjaiden istuvuudessa oli Kärsän kohdalla huomattava ero viime kertaan. Viimeksi (eli helmikuussa) valjaat eivät oikein meinanneet mennä päälle, mutta nyt ne sujahtivat todella kevyesti kaulan ympärille. Kärsä-parka on aika hoikassa kunnossa tällä hetkellä. Hän on juossut frisbeen perässä niin ahkerasti. Hän saa nyt vähän enemmän ruokaa kuin aiemmin, joten toivottavasti painoa alkaa pian tulla vähän lisää.