lauantai 4. marraskuuta 2017

Harjoittelua kuin pentuna

Urpo ja Kärsä eivät ole joutuneet olemaan yksin kotona juuri lainkaan melkein puoleen vuoteen. Jotenkin heitä ei vain tule jätettyä, koska he matkustavat niin mielellään autossa. Nyt kun on viileät ilmat, niin heidät on helppo jättää autoon odottamaan esim. kauppareissun ajaksi. Tilanne ei kuitenkaan aina tule olemaan yhtä hyvä, vaan jossain vaiheessa heidän on pakko tottua taas olemaan yksin kotona isäntäväen työvuorojen aikana. Siispä nyt on pakko aloittaa taas harjoittelu ihan niin kuin pentuvaiheessa.

2017-11-04_07-05-24

Tänään he olivat kahdestaan kotona parisen tuntia, kun emäntä kävi kaupoilla pikkuveljen kanssa. Yksinolo sujui varsin mallikkaasti. Kaikki tavarat olivat paikoillaan paitsi matot sekä sohvatyynyt. Ne lentelevät aina, koska koirien täytyy rynniä ikkunan ja ulko-oven välillä aina jotain ääntä kuullessaan. Heillä on aina radio päällä, mutta totta kai tarkat korvat kuulevat jokaisen pienenkin rasahduksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti