Uusia juttuja

Tässä vaiheessa elämää melkein kaikki on Urpolle uutta, mutta tänään olemme kokeilleet kahta hyvin tärkeätä juttua: remmissä kulkemista ja yksinoloa. Aloitimme remmitreenit näin pian sen takia, että Urpo on alkanut pokkuroida ulkona. Hän ei millään haluaisi mennä metsään tai oikeastaan yhtään mihinkään kotiovelta. Hän jää istua tapittamaan oven eteen vaarallisen oloisesti, sillä milloin tahansa joku saattaa tulla rappukäytävästä ja paiskata oven suoraan päin Urpoa.



Ehkä kylmällä säällä on tekemistä asian kanssa. Aurinkoisella ja lämpimällä ilmalla Urpo ulkoili mielellään, mutta varsinkin sateella herra hienohelman saa kantaa todella kauas kotiovelta, ettei hän kipittäisi saman tien takaisin.


Moni koira olisi onnellinen näin ihanasta, suoraan takapihalta alkavasta metsästä. Ettäs tiedät, senkin Urpo!

Remmiharjoitukset ovat tähän mennessä menneet oikein hyvin. Aluksi piti tietenkin rimpuilla ja ihmetellä, mutta melko pian Urpo tajusi, että tässä ei nyt auta panna vastaan.







Kun olemme päässeet tarpeeksi kauas kotiovelta, Urpo saa juosta vapaana. Puolivuotiaaksi asti pentua saa pitää vapaana, mutta saa nähdä kuinka kauan Urpon voi antaa olla ilman remmiä. Seisojia ei liene syytä pitää vapaana kaupunkialueella, ellei halua päästä eroon koirastaan.



Yksinoloa harjoittelimme myös, kun isäntä oli golfaamassa ja emännän piti päästä kauppaan. Urpo jäi yksin ihan mukisematta ja oli hiljaa. Kun palasin kotiin noin 20 minuutin kuluttua, käytävään ei edelleenkään kuulunut mitään ääntä. Urpo oli raahannut eteisestä sandaalin ja remmin omalle peitolle, mutta muuten kämppä oli vielä pystyssä. Seinänaapureitahan meillä ei tällä hetkellä olekaan remontin takia, joten nyt on oivallinen aika harjoitella yksinoloa. Urpo on muuten nukkunut kaksi edellistä yötä yksin olohuoneen puolella todella kiltisti pitämättä mitään meteliä. Kyllä tästä saadaan vielä salonkikelpoinen koira!

Mummo tuli kylään

Urpo tapasi tänään Bertta-mummon. (Bertta on jo niin vanha, melkein 8, että hän kävisi hyvin Urpon mummosta.) Urpollahan ei ole vielä kaikki rokotukset kunnossa, mutta sallimme silti tapaamisen tutun koiran kanssa, kun Bertta kerran sattui olemaan Turussa tänään.



Tapaaminen ei olisi voinut mennä paremmin. Bertta oli hyvin, hyvin kiltti pienelle ja ymmärsi pienet näykkimisetkin. Olimme vain pihalla, sillä Urpon omaan kotiin emme vielä halua tuoda muita koiria.



Urpo oli hyvin kiinnostunut Bertasta, mutta niin iso koira oli toisaalta pelottavakin. Bertta ei anna uroskoirien haistella takapuoltaan, ei myöskään Urpon. Mitään rähinää ei silti syntynyt, Bertta vain siirtyi pois, kun Urpo yritti nuuhkia väärästä päästä.



Yhden kerran Bertta yritti painia Urpon kanssa, mutta tajusi saman tien, että eihän tällainen välipalan kokoinen vielä voi leikkiäkään kunnolla.



Muitakin vieraita kävi tänään. Kummitäti ja -setä toivat Urpolle omien koiriensa rievun haisteltavaksi ja kylläpä se olikin mielenkiintoinen! Urpo ei voinut melkein koko vierailun ajan keskittyä mihinkään muuhun kuin riepuun.



Aloitimme tänään matokuurin saadaksemme verenvuodon ja löysän kakan loppumaan. Toivottavasti saamme pian tuloksia, sillä onhan verenvuoto aina hieman huolestuttavaa. Urpo on alkanut nirsoilla ruuan suhteen viime päivinä. Enää hän ei syö kaikkea mitä on tarjolla vaan jättää noin kolmasosan syömättä. Siirryimme siis kolmeen ateriaan päivässä. Jos paino alkaa pudota huolestuttavasti, niin saamme keksiä jotain muuta. Urpon yleiskunto on kuitenkin erittäin hyvä - hän on aktiivinen ja iloinen pentu!

Treenailua

Eilen ajoimme taas Urpon kanssa Auranlaakson ABC:lle hakemaan Helsingistä palannutta isäntää. Matka meni hyvin, Urpo matkusti omassa laatikossa etupenkillä. Ei ehkä kaikista turvallisin ratkaisu, mutta kolarin sattuessa noin pienellä ei olisi takakontissakaan paljon mahdollisuuksia selvitä vammoitta.



Kotiin päästyämme Urpo aloitti isännän kanssa noutotreenit. Kokeilimme vähän pienempää siipeä, koska sorsan siipi oli vielä liian pelottava Urpolle. Hän osasi noutaa hienosti. Isäntä heitti siiven patjalta lattialle, piti Urposta kiinni ja päästi hetken päästä hakemaan. Hän toi sen joka kerta takaisin ja luovutti hienosti, kun sai vaihtokaupaksi nappulan.





Treenien jälkeen nukutti makeasti:



Viime yö oli todella levoton. Isäntä nukkui sohvalla, vaikka meidän piti jo molempien siirtyä makuuhuoneeseen. Urpo heräili vinkumaan tunnin välein, eikä meistä kukaan oikein nukkunut. Aamulla lattialta löytyi kolme kakkaa, joten vinkunalle taisi olla syykin. Viikonloppuna aiomme antaa Urpon nukkua yksin olohuoneen puolella, vaikka mikä olisi. Vinkukoon vaikka koko yön, mutta kyllä nyt on aika jo osoittaa Urpolle missä hänen nukkumapaikka on!

Jotta ensi yö olisi rauhallisempi, olemme ulkoiluttaneet Urpoa tänään hieman enemmän.



Oli hyvä ilma chillailla kallioilla:






"Mitään luvatonta en ole napannut suuhuni!"

Ensimmäiset kotipäivät

Nyt Urpo on ollut kotona melkein kaksi vuorokautta. Tähän mennessä emme ole tehneet mitään kovin erikoista. Aika menee pääasiassa nukkuessa, syödessä ja leikkiessä. Ensimmäinen yö oli hieman levoton, mikä johtui kyllä enimmäkseen siitä, että Urpo ei malttanut nukkua vaan halusi leikkiä. Oma koppakaan ei ollut mieleinen vaan siitä piti koko ajan pyrkiä sohvalle emännän viereen. Sohvalle ei kyllä ole mitään asiaa, joten yritykset lytättiin tiukalla kiellolla. Lopulta pienokainen nukahti.



Ensimmäisenä aamuna jouduimme heti lähtemään autoilemaan, kun isäntä piti viedä Auranlaakson ABC:lle, missä odotti kyyti kohti pääkaupunkia ja opintoja. Jäin siis Urpon kanssa yksin ja jouduin vielä ajamaan kotiinkin ABC:ltä kahdestaan riiviön kanssa. Se meni vastoin ennakkoluuloja oikein hyvin: köytin Urpon kopan kiinni pelkääjän paikalle turvavyöllä, ja Urpo nukkui koko matkan. Hänestä tulee ilmiselvä autoilijakoira!

Kotiin päästyämme nukuimme vielä pienet päikkärit ja sitten tulikin kummitäti käymään. Urpo meinasi heti joutua dognappauksen uhriksi, sillä kummitädillä oli juuri sopivan kokoinen laukku mukana. Urpo olisi varmasti lähtenyt mukaan mielellään. Hän ei ollenkaan vierastanut uutta ihmistä vaan kiipesi syliin kuin paraskin ystävä. Kummitäti toi tullessaan omien koiriensa varakuppeja, ettei Urpon tarvitse syödä ja juoda kipoista. Isojen kuppien ongelmana on vain se, että Urpon korvat uivat niissä.

Iltapäivällä saimme lisää vieraita, kun eräät kaverimme tekivät tikusta asiaa ja poikkesivat pyöräretkellään meillä. Urpo saikin heiltä paljon tuliaisia, mm. köyden ja puruluun.





Urpo on ollut kova poika syömään. Hän kyttää aina ruokaansa, kun menen keittiöön. Olen antanut hänelle ruokaa neljästi päivässä: liotettuja nappuloita ja riisiä. Lisäksi olen antanut kananmunankeltuaisia joka aterialla, koska niiden pitäisi rauhoittaa löysää vatsaa. Ulosteen mukana on tullut joka kerta hieman vertakin, mutta ehkäpä verenvuoto lakkaa keltuaisten myötä. Kakka on ainakin ollut melko kiinteää viime kerroilla.

Viime yö meni paljon paremmin kuin ensimmäinen. Urpo nukkui suurimman osan ajasta, vaikka aluksi pitikin pureskella kopan reunoja. Kun nousin aamulla seitsemän aikaan, en ollut uskoa silmiäni: lattialta ei löytynyt yhtään vahinkoa! Kiikutin Urpon pikavauhtia pihalle, jonne hän tekikin heti ykköset ja kakkoset. Onneksi meillä on suojaisa takapiha, jolle eivät autot pääse. Siellä on hyvä ulkoilla Urpon kanssa.







Yksinoloa on ehdottomasti harjoiteltava enemmän. Urpo on hieman huomionkipeä ja haluaa koko ajan olla lähellä. Hänellähän ei ole asiaa makuuhuoneeseemme, joten oven edessä on este, ettei hän tule sinne lainkaan. Tänään silitin pyykkejä makuuhuoneessa niin, että ovi oli auki ja Urpo näki minut koko ajan. Hän vinkui ja vikisi melkein koko ajan. Olin niin kuin mitään ei olisikaan ja tulin pois vasta, kun hän oli hiljaa. Seuraava askel lienee se, että menen makkariin ja laitan oven kiinni. Sitten pitääkin pikku hiljaa alkaa lähteä ulko-ovesta ulos. Sitä lienee helpompi harjoitella sitten, kun isäntä on palannut kotiin eli huomenna, koska nyt annan Urpon käsittämättömän söpöyden vedota minuun liikaa. En yksinkertaisesti henno jättää pientä yksin! Mutta ei auta, pakko sitä on harjoitella kunnolla ennen kuin Urpo jää kesäkuussa yksin koko päiväksi.

Loppuun vielä epätarkka kuva aamu-unisesta koirasta, jolla jäi huuli hassusti:

Kotona!

Tänään saimme vihdoin hakea Urpon kotiin. Vietimme viikonlopun Vierumäellä emännän synttäreitä juhlistaaksemme ja koukkasimme kotimatkalla Liedon kautta. Siellä meitä odotti aurinkoinen ja suorastaan helteinen piha ja reipas pieni poikakoira. Laitoimme paperityöt kuntoon pikaisesti ja lähdimme ajamaan kotia kohti.

Urpo lähti mukaan todella hienosti, ei itkenyt eikä vinkunut yhtään. Hän makoili paikoillaan emännän sylissä koko matkan. Perillä jäimme hetkeksi pihalle, ja Urpo teki ykköset ja kakkoset. Hän ei pelännyt eikä aristellut juurikaan, vaan kikkaili lehtikasassa ja kanniskeli grillin vierestä löytyneitä hiilenpalasia.



Kun pääsimme sisälle asti, Urpo oli hieman ihmeissään, mutta tutki paikkoja rohkeasti. Laitoimme ruuat eli hieman nappuloita ja riisiä tulemaan melkeinpä heti. Hän söi kaiken hyvällä ruokahalulla.



Kunnon ruokakuppeja emme ole vielä hankkineet, koska haluamme telineen kupeille. Siihenhän Urpo ei vielä tule pitkään aikaan yltämään, joten oikeilla ruokakupeilla ei ole vielä kiire. Kyllä se ruoka näyttää maistuvan muovikipostakin!

Tähän mennessä Urpo on enimmäkseen nukkunut meidän sylissä. Yksi pissa on päässyt lattialle, mutta niitä on väistämättä odotettavissa enemmänkin. Kaiken kaikkiaan olemme päässeet hyvään alkuun. Pian pääsemme jännittämään, miten ensimmäinen yö sujuu. Urpo ei ole vielä uskaltanut mennä omaan koppaan eli pahvilaatikkoon, mutta patjan hän on jo omaksunut paikakseen.

Viimeinen visiitti

Kävimme tänään tapaamassa Urpoa vielä viimeisen kerran ennen kuin saamme hänet kotiin. Näin yhtenä yönä unta, että Urpo itki, ja kuvassa näyttääkin niin kuin silmäkulmassa olisi kyynel:



Urpo oli kyllä reipas poika kyyneleistä huolimatta. Hän treenaili pihalla viiriäisen kanssa muutaman kerran ja melkein jo seisoikin. Keskittyminen ei vielä oikein riittänyt, mutta eihän sitä voi 7-viikkoiselta vaatiakaan.

Hän viihtyi isännänkin sylissä:



Urpolla ja yhdellä narttupennulla oli kuulemma vatsa mennyt hieman kuralle, vertakin oli tullut. Eläinlääkäri oli kuitenkin sanonut, ettei se ole vakavaa. Emme siis vielä tiedä mikä ruoka sopii Urpolle parhaiten, mutta se selvinnee testaamalla.

Enää neljä yötä, kunnes hän tulee kotiin!

Valinta

Eilen kävimme taas tapaamassa pentuja. Oli jälleen pieni järkytys tajuta, miten pieniä he vielä ovat:



Teimme tuttavuutta ennen kaikkea Lukkoleuan ja Tulilordin kanssa:



Kolmas urospentu, Sotakone, oli jo löytänyt isäntänsä. Kasvattaja kertoi, että Sotakone on urospennuista dominoivin ja sen takia haastavin. Meille ensikertalaisille sopinee paremmin rauhallisempi koira, joka ei ole koko aikaa suuna päänä.

Pienokaiset nukahtelivat kesken leikkien aina tilaisuuden tullen:



Tarjolla olisi ollut dummyja, mutta karvamatto oli poikien mielestä välillä kaikista ihanin ja kiinnostavin:









Pistäydyimme ulkona tuulen tuiverruksessa. Molemmat mennä viipottivat ihan rohkeasti, mutta pysyivät kuitenkin ihmisten lähettyvillä. Kasvattaja ampui dummyheittimellä pari kertaa, mutta pennut eivät reagoineet siihen mitenkään, mikä on tietysti lupaavaa.

Tulilordi juoksi suoraan päin lapiota ja hämmentyi hetkeksi, mutta oli pian taas meno päällä:





Välillä alkoi kuulua uikutusta ja pian saimmekin täriseviä pentuja jalkoihimme pyörimään. Eihän siinä auttanut muu kuin kaapata syliin:



Kun tuli valinnan aika, emme todellakaan osanneet sanoa, kumpi näistä kahdesta pienestä olisi meille parempi. Niinpä noudatimme kasvattajan suositusta ja valitsimme Tulilordin. Tässä siis Gironin Tulilordi eli Urpo:

Ensimmäiset hankinnat

Tänään hankimme Urpolle ensimmäiset lelut:



Ystäviemme lapinkoiralla on samanlainen röhkivä sika. Se on yksi kyseisen koiran harvoista leluista, jotka ovat säilyneet ehjinä. Koira kuulemma pitää sikaa elävänä olentona ja on hieman hämillään sen kanssa. Totta kai Urpolle piti saada samanlainen!

Kongia taas on moni koiranomistaja suositellut. Sinne kun laittaa jotain herkkua, niin koira saa hetkeksi omatoimista puuhaa. Jos koira on jäämässä yksin kotiin, niin kongi kannattaa kuulemma pakastaa etukäteen, jolloin herkkujen esiinkaivaminen kestää pidempään. Toivottavasti Urpokin tykästyy kongiin, ettei tarvitse syödä huonekaluja!

Tarkoituksena oli hankkia myös ruokakuppi, mutta vielä ei löytynyt sopivaa. Aiomme hankkia ruokakupeille telineen, jossa ne pysyvät paikoillaan ja jossa ne ovat aikuiselle koiralle sopivalla korkeudella. Häkkikin pitää vielä löytää jostain, jotta Urpo saa oman pesän, jossa saa olla ihan rauhassa.

Ensimmäinen tapaaminen

Tänään pääsimme vihdoin katsomaan pentuja. Samalla osallistuimme kasvattajan järjestämään koulutukseen, jossa käytiin läpi junkkareihin liittyviä asioita. Mukana oli viitisen koiraa omistajineen, ja jokainen pääsi kokeilemaan lintujen ja dummyjen noutoa. Saimme hyviä käytännön vinkkejä treeneihin, kunhan Urpo ensin pääsee kotiin ja kasvaa hieman isommaksi.


Tässä on Alma-emo pentujen kanssa.


Yksi pennuista väänsi ulostettaan tuskaisen oloisena kunnes emo ryntäsi hätiin.


Alma ei jaksanut kovin pitkään olla pentujen kanssa, vaan poukkoili koko ajan pentulaatikkoon ja pois.


Pennutkin väsähtelivät vähän väliä yhteen kasaan.


Lukkoleuka tykkäsi suukotella.

Parin viikon päästä menemme uudestaan katsomaan pentuja. Silloin selviää, mikä niistä on Urpo. Luonnetta ei vielä ole näkyvissä, mutta parin viikon päästä voi kuulemma jo erottaa piirteitä paremmin. Kaikki kolme urosta on melko saman värisiä, joten sen puoleen meillä ei ole mitään suosikkia.

Hän on täällä!

Urpo on vihdoin ja viimein syntynyt! Synnytys alkoi jo eilen, mutta ensimmäiset pennut näkivät päivänvalon vasta tämän päivän puolella. Tähän mennessä emä on synnyttänyt kolme urosta ja viisi narttua. (Isäntä oli hieman pettynyt, ettei Urpo syntynytkään eilisen puolella, se olisi nimittäin ollut talvisodan päättymispäivä, toki tärkeä päivämäärä sotatieteilijälle.)

Ensimmäinen kuva pennuista on ehtinyt Facebookiin, hyvältä näyttää. Kaikki pennut ovat kuulemma touhukkaita ja reippaita.

Nyt alkaa pitkä odotus siihen, että pääsemme tutustumaan Urpoon henkilökohtaisesti. Neljä tai viisi viikkoa pitänee siis vielä malttaa. Sitten saamme varmasti tänne bloginkin puolelle kuvamateriaalia.