
Tänä vuonna emme lähteneet jouluksi reissuun muualle kuin mummun luo. Siellä koiria odottaa aina oma patja lattialla, mutta eihän se hienohelmoille kelpaa. Urpolla on mummulassa lempipaikkana nojatuoli, joka on juuri Urpolle sopiva.

Tuolilla mahtuu hyvin istumaan, jotta näkisi paremmin keittiöön, ja siinä voi myös loikoilla makoisasti.

Kärsä suvaitsi hetken aikaa olla patjalla, mutta sitten hän meni täysin sääntöjen vastaisesti sohvalle oikein pitkäkseen. Ihmiset saivatkin oleskella jossain muualla sen aikaa, koska sohvalle ei enää mahtunut.

Urpolle ei meinannut kaikkien jouluherkkujen keskellä maistua oma ruoka ollenkaan. Sitten kun hän sai nappuloiden sekaan lihapiirakan, niin johan maistui. Tosin nappulat jäivät silti puoliksi syömättä, mutta lihapiirakasta ei jäänyt muruakaan.
Illalla kävimme vielä ukin luona, missä Kärsä sikaili ja yritti mennä sohvalle. Isäntä joutui kerta toisensa jälkeen raahaamaan Kärsän takaisin koirien peitolle.
Niin mukavaa,että koiratkin viihtyvät.Ovat aina tervetulleita :)
VastaaPoista