maanantai 21. syyskuuta 2020

Karkuretki pahalla hetkellä

20200918_170122

Emäntä sai eilen kokea kauhunhetkiä, kun Urpo ja Kärsä päättivät ottaa hatkat pihalta pahimmalla mahdollisella hetkellä: juuri kun emännän piti lähteä töihin! Isäntä ei ollut kotona, joten emäntä ei päässyt lähtemään töihin ajoissa.

Tilanne eteni siten, että emäntä lähti viime tipassa ennen töihin lähtöä viemään koiria takapihalle tarpeilleen, kun he vain hävisivät näkyvistä yhtäkkiä eivätkä tulleet takaisin käskystä. Emännän ei auttanut muu kuin lähteä etsimään heitä, mutta heitä ei näkynyt eikä kuulunut missään. Lopulta emäntä palasi pihalle vain todetakseen, etteivät koirat ole sielläkään. Uusi rämpiminen ryteikössä ei tuottanut sen parempaa tulosta, mutta sen päätteeksi Urpo ja Kärsä löytyivät pihalta oltuaan kadoksissa noin puoli tuntia.

Ilmeisesti joku on taas jättänyt teurasjätteitä metsikköön, koska koirat lipoivat huuliaan karkureissun jälkeen ja haisivat raadolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti