tiistai 1. lokakuuta 2019

Maksa paranemassa

2019-10-01_05-31-31

Kärsä oli aamulla verikokeessa eläinlääkärillä. Lääkäri päätti ottaa verinäytteen takajalasta, koska se on usein kuulemma helpompaa kuin etujalasta, jolloin koira pääsee laittamaan päänsä näytteenottajan tielle. Kärsän takajalassa oli kuitenkin se ongelma, että verta ei alkanut tulla tarvittavalla paineella, joten lääkäri joutui laittamaan neulan uudestaan. Tarvittava määrä tuli kuitenkin täyteen melko nopeasti, ja Kärsä jaksoi olla paikoillaan hienosti.

Verikokeen jälkeen koirat pääsivät juoksulenkille. Urpo ei olisi millään juossut, vaikka hän sai juosta emännän vierellä. Kärsä sen sijaan veti taas hyvin niin kuin melkein aina.

Iltapäivällä eläinlääkäri soitti ja ilmoitti, että Kärsän maksa-arvot ovat parantuneet huomattavasti, eli suunta on oikea. Koska pientä häikkää on edelleen, niin Kärsä saa alkaa syödä toista, Samyliniin verrattuna vähän edullisempaa maksan tukiravinnetta. Kahden kuukauden päästä on taas kontrolli. Kärsä saa nyt metsästää ja käydä juoksulenkeillä, tosin kauhean rajua liikuntaa eläinlääkäri ei edelleenkään suosittele. Mikä sitten olisikaan rajumpaa kuin metsästys... Mutta helpotus on joka tapauksessa suuri, että Kärsä alkaa olla kunnossa taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti