torstai 10. toukokuuta 2018

Helatorstai safarilla

2018-05-10_08-41-26

Vietimme tämän helatorstain sotilasajoneuvosafarilla. Paikalla oli sankka joukko sukulaisia sekä pari pientä mäykkytyttöä. Urpolla ja Kärsällä oli väillä vaikeuksia olla kiltisti, mutta Kärsä yllätti loppupäivästä olemalla äärettömän kiltti. Makkaranpaiston aikana koirien piti pysytellä poissa nuotiolta, mikä onnistui alkun hyvin. Sitten Urpo lähti rapsutusten innoittamana hiipimään lähemmäs herkkuja, kun taas Kärsä jäi makoilemaan paikoilleen eikä liikahtanutkaan, vaikka Urpon taktiikka toimi ja hän sai sekä herkkuja että huomiota kilteiltä tädeiltä.

2018-05-10_08-41-49

Urpo oli muutenkin vähän hassu, sillä hän oli niin prinsessa, ettei hän voinut ensin ollenkaan mennä maahan makaamaan. Hän vinkui surkeana ja olisi varmaan halunnut peiton alleen.

Päivän teeman mukaisesti ohjelmassa oli ajelua sotilasajoneuvoilla, mutta toisin kuin urheat mäyräkoirat meidän koirat eivät menneet panssarivaunujen kyytiin. Tai olisivat varmasti olleet kyydissä ihan sujuvasti, mutta katsoimme parhaaksi jättää väliin. Koirien hilaaminen tikkaita pitkin olisi ollut vähän hankalaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti