perjantai 6. marraskuuta 2015

Rasvakärsä

2015-11-06_04-45-37

Kärsä aiheutti yhtenä päivänä taas vähän harmaita hiuksia emännälle. Hän oli pihistänyt ja syönyt (tai juonut, miten sen nyt ottaa) melkein pullollisen rypsiöljyä. Se ei sinänsä ole mitään myrkkyä, sillä koirat saavat sitä ruuan mukana välillä muutenkin, mutta sitä ei ole tarkoitus juottaa koirille montaa desiä kerralla. Kärsä oli onneksi oksentanut sitä jonkun verran (kahdelle eri matolle totta kai).

Kärsä oli ihan pirteä ja iloinen päivälenkillä, joskin vatsa oli hieman kuralla, mutta kun tulimme kotiin, niin hän paineli vain nukkumaan eikä lainkaan kerjännyt ruokaa niin kuin yleensä. Oli pakko kääntyä Googlen puoleen ja sitä kautta löytyi monta keskustelupalstaa, missä varoitettiin, että liiallinen rasva voi aiheuttaa koiralle akuutin haimatulehduksen. Kärsällä ei kuitenkaan ollut mitään muita oireita kuin se, että hän ei kerjännyt ruokaa. Lisämurhetta tuli siitä, että koirat olivat jäämässä yöksi yksin kotiin.

Kaikki meni kuitenkin hyvin, sillä iltalenkin jälkeen Kärsä alkoi taas kerjätä ruokaa. Nappuloiden sijasta hän sai vain pari lusikallista raejuustoa. Yön aikana Kärsä ei ollut ripuloinut eikä oksentanut, joten selvisimme säikähdyksellä.

Nyt täytyy taas olla varovainen ja olla jättämättä juuri mitään esille, kun koirat jäävät yksin kotiin. Kärsä ei ole pitkään aikaan tehnyt mitään aivan kamalia tuhoja, mutta tällaiset pienet lipsahdukset ovat aina ikäviä. Pilalle menivät sekä pari mattoa että vapaa iltapäivä.

PS. Urpo ei missään vaiheessa joutunut epäillyksi tästä rikoksesta, koska ensinnäkään Urpo ei harrasta pihistelyä ja toiseksi Urpon vatsa ei ollut yhtään löysällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti