torstai 10. syyskuuta 2015

Sairastuvalta päivää

2015-09-10_01-39-48

Kanalintukausi alkoi tänään, ja Urpolle ja Kärsällekin koittaa pian h-hetki. Isännän työvelvoitteiden takia he eivät pääse aloitukseen, mutta lähtevät kohti pohjoista ensi viikolla. Sen takia onkin kurjaa, että kumpikin koira on loukannut itsensä. Urpon tassuun tuli haava muutama päivä sitten eikä se parantunutkaan heti. Tassusta tuli verta vielä sen jälkeen, kun se oli muka jo parantunut, ja Urpo joutuu nyt pitämään tossua jalassa.

2015-09-10_01-40-56

2015-09-10_01-40-13

Kärsä puolestaan hölmöili itselleen haavan keskelle päälakea eräänä iltana, kun otimme frisbeen esille pitkästä aikaa. Kärsä kuumeni siitä välittömästi ja juoksi hurjana ympäri pihaa. Kerran hän lähti juoksemaan täyttä päätä katsomatta eteensä ja törmäsi veneen traileriin. Kärsä ei päästänyt inahdustakaan, mutta koko vene heilui trailerin päällä, joten tällin on täytynyt olla aika kova. Kärsä olisi jatkanut frisbeehommia ja masentui, kun lempilelu pistettiin pois. Hän joutui tarkkaan syyniin vahingon jälkeen, mutta hänestä ei kyllä huomannut lainkaan, että mitään olisi tapahtunut.

Ensi vuonna täytyy pitää koiria jossain pumpulissa koko elokuun, ettei käy mitään vahinkoa juuri ennen kauden alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti