perjantai 17. huhtikuuta 2015

Hoitolakeikka

20150417_124846

Nyt Urpo ja Kärsä ovat selvinneet ensimmäisestä hoitolakeikastaan ja vieläpä kunnialla! Hoitolan pitäjä kiitteli, että koirat olivat olleet kiltisti eivätkä olleet edes vetäneet remmissä. Eräs hoitaja oli vienyt heidät jopa juoksulenkille. Kärsä oli haukkunut aina kun joku meni sisään hoitolaan, mutta niinhän hän tekee kotonakin.

Kärsä oli tehnyt sellaista pahuutta, että hän oli syönyt kaulapantansa. Se oli ilmeisesti unohtunut johonkin niin että Kärsä pääsi nappaamaan sen ja se oli sitten sen kaulapannan loppu. Onneksi pantoja saa aina uusia!

Koirat olivat tänään yllättävän virkeitä, vaikka yleensä vieraassa paikassa oleskelu saa heidät aivan uuvuksiin, vaikkei siellä olisi mitään fyysistä aktiviteettia. Viime yö meni rauhallisesti kotisohvalla, mutta aamulla he alkoivat mankua lenkille jo ennen puoltapäivää. Virkeys lienee merkki siitä, että hoitopaikka on ollut hyvä. Ainakaan koirat eivät ole stressanneet siellä koko aikaa, kun energiaa riittää.

20150412_162546

Sillä välin isäntäväki seikkaili Ateenassa, joten sanottakoon siitä muutama sananen. Ateenassa oli paljon koiria kaduilla, mutta niillä oli kaikilla pannat kaulassa, eli olivat kaiketi jonkun omistamia. Todella monet koirat kulkivat ilman remmiä, mutta yksikään ei aiheuttanut ongelmia kadulla. Ei näkynyt remmissä riuhtovia ja riehuvia koiria, ei tappeluita, ei koirankakkaa keskellä katua.

Puistoissa oli vapaana juoksevia koiria, jotka eivät välittäneet muista koirista tai vieraista ihmisistä. Muutaman kerran näimme jopa koiria, jotka nukkuivat keskellä katua reporankana välittämättä ohi kulkevista ihmisistä. Se ei voi johtua muusta kuin erittäin hyvästä sosiaalistamisesta. Nyt harmittaa entistä enemmän, ettei Kärsä päässyt pentuna kovin paljon ihmisten ilmoille! Häntä olisi pitänyt viedä keskelle kaupunkia lenkille, niin ehkä hän ei nyt innostuisi niin paljon kaikista vastaantulijoista (joita on vähän täällä maaseudulla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti