lauantai 10. tammikuuta 2015

Lastenkutsuilla

20150106_141050

Loppiaisena kävimme sukulaistytön synttäreillä Satakunnassa. Urpo ja Kärsä olisivat saaneet jäädä kotiin lepäämään siksi aikaa, mutta matka oli sen verran pitkä, että heidät oli otettava mukaan. Muuten heille olisi tullut pitkä päivä yksin kotona.

Kaikki sujui onneksi hyvin kutsuilla. Kärsää sai vahtia koko ajan, sillä hän meni ensitöikseen lastenhuoneeseen ja otti sieltä pehmolelun mukaan. Urpo sen sijaan yritti olla rauhallinen ja makoili enimmäkseen matolla, tosin Kärsä meni vähän väliä häiriköimään häntä.

Molemmat koirat olivat ihan hilseellä koko ajan, sillä vieras paikka, vieraat ihmiset sekä etenkin vilkkaat lapset olivat aika stressaavia. Kun tulimme illalla kotiin, koirat menivät heti nukkumaan eivätkä halunneet enää lenkille. Ruoka kyllä kelpasi, vaikka kylässä he imuroivat pöydän alta kaikki lasten tiputtamat muruset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti