keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Yö kahdestaan

20140623_163043

Urpo ja Kärsä ovat joutuneet viimeisen viikon aikana olemaan todella paljon yksin kotona isäntäväen töiden takia. Kärsä on viettänyt aikaa yksityissviitissään ja Urpo on ollut salongin puolella. Kunnes viime yönä Kärsä oli murtautunut ulos sviitistään ja löytyi aamulla Urpon kanssa eteisestä... Kärsä on pari kertaa aikaisemminkin päässyt ulos kodinhoitohuoneesta, mutta nyt hän taisi ensimmäistä kertaa olla pidemmän aikaa Urpon seurana.

Suureksi yllätykseksi hän oli ollut aivan siivosti, ainoastaan sohva oli myllätty uuteen uskoon. Ulottuvilla olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoista nakerrettavaa huonekaluista alkaen, mutta Kärsä oli ollut kiltisti. Suurin yllätys oli se, että lattialta ei löytynyt yhtään vahinkoa, ei sitten mistään! Kärsä on siis joko käynyt kurarallissa pissalla tai sitten hän on pidättänyt reilut kymmenen tuntia.

Ehkä nyt on jo aika antaa Kärsän olla salongin puolella Urpon kanssa, kun koirat jäävät kahdestaan kotiin. Tarkoitus oli pitää Kärsää eristyksissä ainakin vuoden ikäiseksi asti, mutta ehkäpä Urpon seura saa hänet unohtamaan kaiken pahanteon. Muillekin on kuulemma käynyt niin, että pentukoira on yksin ollessaan tuhonnut ympäristöä tai vinkunut koko päivän ja lopettanut päästyään aikuisen koiran kanssa samaan tilaan. Voisikohan meilläkin olla niin hyvä tuuri?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti