lauantai 19. lokakuuta 2013

Kolmonen napsahti

Untitled

Urpo pääsi kuin pääsikin avoimen luokan kaer-kokeeseen uudemman kerran tänä syksynä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut tarpoa pellolla koko päivää, kuten kuvasta näkyy, joten kokemus ei ollut niin huono kuin viimeksi. Palkintokin tuli, AVO3. Ykköspalkintoon ei ollut tänään mahdollisuuksia, koska haku tökki hieman. Pienen lumipeitteen saanut maa oli niin karheaa, että kaikki koirat saivat haavoja polkuanturoihinsa. Urpolla oli kokeen jälkeen jopa viisi haavaa tassuissa, vaikka anturat oli vahattu ennen koitosta. Ei siis ihmekään, ettei hakeminen oikein maistunut. Tietysti oikein priima koira olisi hakenut siitä huolimatta, mutta sellaista emme toki vaadi Urpolta.

Palkinto tuli siitä hyvästä, että Urpo tiedotti riekon ja teki sille riistatyön. Se jäikin päivän ainoaksi riistatilanteeksi koko ryhmän osalta. Nouto-osuudesta Urpo sai neljä pistettä, koska teki saman virheen kuin taannoisessa vesityökokeessa eli nosti hanurinsa ennen kuin oli saanut käskyn noutaa. Kaiken kaikkiaan täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että tällä kertaa tuli edes jonkinlainen tulos. Heti huomenna olisi ollut seuraava tilaisuus parantaa tulosta ja Urpo oli jo ilmoitettu mukaan, mutta huominen koe jää väliin tassuhaavojen takia. Haavat ovat onneksi aika pinnallisia, mutta Urpo saa nyt levätä pari päivää.

4 kommenttia:

  1. Onnea tuloksesta!:) Mun mielestä kolmostulos on tosi hieno, maastokin niin hankalaa! Paranemisia Urpolle.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakkohan tässä on olla tyytyväinen, kun ei sentään koko kausi jää nollille :)

      Poista