maanantai 15. lokakuuta 2012

Jälleen Inarissa

Untitled

Urpon matkailu jatkuu Inarissa. Hän on tänään ollut metsällä, ja kuten kuvasta näkyy, saalista on tullut. Siitä huolimatta päivä ei ollut hyvä, joten huomenna Urpo saa jäädä mökille lepäilemään.

Arvu-parka on tällä hetkellä sairaslomalla irronneen kynnen takia, joten Urpo saa tehdä kaikki hommat itse. Isäntä väläytti jopa sellaista mahdollisuutta, että Urpo jäisi vähäksi aikaa pohjoiseen tuuraamaan Arvua eikä palaisikaan kotiin viikonloppuna. Urpoa kaivataan kyllä kotona aivan valtavasti, mutta hänelle pohjoiseen jääminen olisi todella mahtavaa, sillä hän viihtyisi varmasti paremmin siellä kuin yksin kotona isäntäväen tehdessä töitä.

4 kommenttia:

  1. Eikö Urpon nyt pitäisi jo päästä pian kotiin ja lepäämään ? Vähän olen huolissani miten nuori koira jaksaa noin pitkää ja rankkaa jahtireissua ainoana koirana... Emännän viereen kotiin lepäämään lihapatojen äärelle :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Joo, pohjoiseen jääminen ei ole vielä varmaa. Lepopäiviäkin on ollut, esim. toissapäivänä Urpo makasi sohvalla koko päivän ja eilenkin hän oli vain pari tuntia mukana metsällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja välillä on ollut muitakin koiria tekemässä hommia, esim. Moukku :)

      Poista