maanantai 29. joulukuuta 2025

Hannes kävi

Untitled

Viikonloppuna myrskysi kunnolla, kun Hannes-myrsky riehui. Lähistöllä on jonkun verran kaatuneita puita, niistä suurin kuvassa näkyvä kuusi, joka oli kaatunut tien päälle. Joku kiltti oli onneksi raivannut sen aamuun mennessä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Melkein kesäinen kuva

Untitled

Jos koirilla ei olisi takkeja päällä, tämä kuva näyttäisi melkein kesäiseltä. Todellisuudessa aurinko oli jo melko alhaalla, mutta taivas oli kyllä ihanan sininen vielä.

perjantai 26. joulukuuta 2025

Tapaninpäivän lenkki

Untitled

Kärsän tapaninpäivä alkoi pitkällä juoksulenkillä, joka meni kaikinpuolin aivan loistavasti. Muitakin koiria oli liikkeellä, mutta Kärsä oli ihmeellisen rauhallinen. Vauhtia sen sijaan riitti koko melkein 18 kilometrin pituisella lenkillä. Aivan uskomatonta, että Kärsä jaksaa vielä melkein 12-vuotiaana juosta tällaisia lenkkejä!

torstai 25. joulukuuta 2025

Jouluaatto mummulassa

Untitled

Tänä vuonna emme lähteneet jouluksi reissuun muualle kuin mummun luo. Siellä koiria odottaa aina oma patja lattialla, mutta eihän se hienohelmoille kelpaa. Urpolla on mummulassa lempipaikkana nojatuoli, joka on juuri Urpolle sopiva.

Untitled

Tuolilla mahtuu hyvin istumaan, jotta näkisi paremmin keittiöön, ja siinä voi myös loikoilla makoisasti.

Untitled

Kärsä suvaitsi hetken aikaa olla patjalla, mutta sitten hän meni täysin sääntöjen vastaisesti sohvalle oikein pitkäkseen. Ihmiset saivatkin oleskella jossain muualla sen aikaa, koska sohvalle ei enää mahtunut.

Untitled

Urpolle ei meinannut kaikkien jouluherkkujen keskellä maistua oma ruoka ollenkaan. Sitten kun hän sai nappuloiden sekaan lihapiirakan, niin johan maistui. Tosin nappulat jäivät silti puoliksi syömättä, mutta lihapiirakasta ei jäänyt muruakaan.

Illalla kävimme vielä ukin luona, missä Kärsä sikaili ja yritti mennä sohvalle. Isäntä joutui kerta toisensa jälkeen raahaamaan Kärsän takaisin koirien peitolle.

tiistai 23. joulukuuta 2025

Joulunodotus

Untitled

Urpo pääsee kohta juhlistamaan viidettätoista jouluaan, hän on siis oikea konkari. Viime vuosina ei ole paljon lahjoja herunut, ettei niistä tulisi riitaa Kärsän kanssa, mutta aina on sentään ollut joku höveli sukulainen, joka on puolisalaa antanut Urpolle maistisia jouluherkuista.

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Laiha Kärsäeläin

Kärsä kävi tänään eläinlääkärissä rokotuksessa ja kemiallisessa kastraatiossa. Samalla hän kävi tietysti myös vaa'alla, jonka lukema oli järkyttävä: 23,5 kiloa. Vielä elokuussa Kärsä painoi 27 kiloa, mikä oli sekin aika pieni lukema entiseen verrattuna. Kärsähän on ennen ollut aina noin 30-kiloinen, joskus jopa ylikin.

Untitled

Alkusyksystä Kärsä oli jotenkin plösön näköinen eikä hänellä ollut ollenkaan vyötäröä, joten hänen ruoka-annoksiaan pienennettiin. Ilmeisesti hän saikin vähän liian vähän ruokaa, koska paino on laskenut niin paljon. Eläinlääkärikin sanoi, että Kärsä on hieman liian hoikka nyt. Täytyy siis suurentaa annoskokoa taas. Onneksi Kärsä kyllä syö kaiken minkä eteensä saa.

torstai 18. joulukuuta 2025

Hiippailija

Untitled

Isäntä käski Kärsän pois sängyltä, koska hän kakoi niin kuin olisi oksentamassa. Hetken päästä Kärsä oli kuitenkin täysin äänettömästi hypännyt takaisin sängylle ja tehnyt olonsa mukavaksi.

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Lempipaikka yhä edelleen

Untitled

Urpo on pennusta asti tykännyt eniten isännästä ja yhä edelleen hän makoille mieluiten isännän polvitaipeessa sohvalla.

torstai 11. joulukuuta 2025

Yllättävä löytö metsästä

Untitled

Metsälenkillä törmäsimme hassuun näkyyn polun varressa. Siellä oli kuusi täynnä joulupalloja. Yhdellä oksalla roikkui lappu, jonka mukaan kuusen ovat koristelleet läheisen päiväkodin lapset. Ihan hauska idea.

tiistai 9. joulukuuta 2025

Mahdollisimman lähellä

Kärsä tietää, ettei hän saa mennä sängylle, jollei siinä ole päiväpeittoa. Hän menee kuitenkin mahdollisimman lähelle päiväpeiton reunaa, jotta olisi edes pieni mahdollisuus saada vähän rapsutuksia.

Untitled

maanantai 8. joulukuuta 2025

Maailman tärkein

Untitled

Onko olemassa ihanampaa kuin uinuva pappakoira. (Vielä kun kyseinen pappa saisi vähän lihaa luiden ympärille, mutta ei Urpoon taida enää tarttua mikään.)

sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Uskolliset ystävät

Untitled

Yhä edelleen kun isäntä menee hetkeksi pihalle, koirat kyttäävät ikkunasta, milloin hän palaa. Jos isäntä lähtee autolla johonkin, he sentään yleensä tajuavat, ettei kannata odottaa ikkunalla.

keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Kärsän pakkomielle

Kärsä tykkää repiä kaikenlaisia kankaita, eikä meillä sen takia voi olla koirien peittoja. Urpo tykkäisi makoilla peiton alla, mutta Kärsän takia kaikki peitot on heitetty pois.

Untitled

Nyt kun ei ole peittoja, niin Kärsä on syönyt Urpon petiä. Hän on tehnyt kulmaan reiän ja repinyt sieltä fyllingit pois. Nyt ne on kuitenkin tungettu takaisin reikään ja reikä ommeltu kiinni jotenkuten. Saapa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin Kärsä saa taas reiän auki.

sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Marraskuun vika

Untitled

Marraskuu on yleensä pimeä ja harmaa, mutta tänään oli aika mukava aamu. Kärsä vei emännän juoksulenkille ja suostui pysähtymään pellonreunalle kuvattavaksi. Hän olisi kyllä mieluusti juossut pellolle, koska häntä kiinnosti pellolla olleiden harsojen painot, jotka näyttivät vähän linnuilta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2025

Päivä lyhenee

Kärsä ehti nauttia päivän viimeisistä auringonsäteistä vielä iltapäivällä. Ilma oli sen verran viileä, että hänellä oli fleece yllään lämmittämässä.

Untitled

Tuo fleece, Jumppapomppa merkiltään, on kyllä ollut hyvä ostos tällaisia päiviä varten, kun ei tarvitse talvitakkia, mutta ei kuitenkaan tohdi viedä lyhytkarvaista koiraa ulos ilman mitään.

tiistai 25. marraskuuta 2025

Koirametsäilyä

Kärsä pääsi tänään leikkimään Moonan kanssa koirametsään. Urpokin olisi tietysti saanut leikkiä, mutta hän viihtyi omissa oloissaan.

Untitled

Kärsällä ja Moonalla oli hurja meno päällä välillä, ja ihmiset saivat taas väistellä sinkoilevia seisojia. Moona koitti pari kertaa haastaa Urpoakin leikkiin, mutta eihän papparainen pysy nuorempiensa vauhdissa mukana.

maanantai 24. marraskuuta 2025

Lumi tuli, lumi suli

Untitled

Talvi loppui lyhyeen tällä kertaa. Nyt on taas kurakeli, joten tassujen peseminen jatkukoon. Sentään välillä näkyy aurinkoa.

lauantai 22. marraskuuta 2025

Pupujahti

Kärsä lähti tänään rusakkometsälle, mutta Urpo jäi kotiin emännän seuraksi. Hän ei olisi pärjännyt kylmässä säässä ja vaikeassa maastossa. Sen sijaan Urpo kävi rauhallisella lenkillä kauniissa auringonpaisteessa.

Untitled

Kärsä ei saanut saalista tällä kertaa, mutta hänellä oli kuitenkin kiva päivä isännän kanssa.

perjantai 21. marraskuuta 2025

Talvi tuli

Nyt se talvi sitten tuli. Ihanaa, kun ei tule kuraa sisälle eikä tarvitse pyyhkiä eikä pestä tassuja!

Untitled

Papparaiset eivät tosin näyttäneet kovin tyytyväisiltä, kun kävimme pikaisesti postilaatikolla.

keskiviikko 19. marraskuuta 2025

Takit päällä pimeydessä

Untitled

Talvi ei ole kunnolla alkanut, mutta tänään oli silti takkikeli. Urpo ainakaan ei olisi pärjännyt ilman. Onneksi ei kuitenkaan ole liukasta, sillä koirille ei liene tarjolla nastatossuja.

sunnuntai 16. marraskuuta 2025

Musta sunnuntai

Urpolla ja Kärsä oli tänään hyvin huono päivä. Ensin Kärsä vei naapurin pojan kädestä puoliksi syödyn omenan. Poikaparka ei osannut varoa, koska eihän yksikään koira voi olla niin sikamainen.

Untitled

Vielä suurempi rikos tapahtui illalla, kun koirat jäivät keskenää kotiin noin vartiksi. Tiskipöydällä oli folioon kääritty peurapaisti, joka tietysti kiinnosti koiria. Villi veikkaus on, että Kärsä on noussut etutassuilla pöydälle ja vienyt paistin ja syönyt siitä ainakin suurimman osan. Emännän palatessa kotiin paisti oli kadonnut ja Urpo oli folion kimpussa olohuoneen lattialla. Urpolle lienee siis jäänyt vain folio Kärsän syötyä paistin.

Mitään eivät kuitenkaan kadu.

maanantai 10. marraskuuta 2025

Urpon iltavillit

Untitled

Urpo on välillä iltaisin vähän levoton (tai aika paljonkin). Hän saattaa ravata sohvan ja ruokapöydän väliä koko ajan välittämättä käskyistä pysyä sohvalla. Hän ei vain voi vastustaa hyviä hajuja, joita keittiöstä tulee.

Urpo on nyt saanut muutaman viikon ajan maksalaatikkoa ruuan seassa, joten hänelle on maistunut oma ruoka oikein hyvin, mutta silti hän tahtoo kerjätä myös muiden lautasilta.

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Kärsä pelaa pleikkaa

Koirien peti toimii välillä myös pelituolina, kun pikkuveli pelaa pleikkaa. Kärsä ei arastele mennä sinne sekaan, vaikka hän meinaakin välillä sotkea koko pelin mönkimällä ja sohimalla ohjainta.

Untitled

perjantai 7. marraskuuta 2025

Pimeää on

Untitled

Marraskuussa tuppaa olemaan pimeää ja märkää, joten heijastimet ja sadetakit ovat ahkerassa käytössä. Se vain ihmetyttää vuodesta toiseen, ettei koirien takkeihin laiteta isompia heijastimia. Ne olisivat tuikitärkeitä, kun kulkee tiellä, jolla ei ole valaistusta lainkaan.

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Taas huono lenkki

Untitled

Kärsä ei arvostanut yhtään tämän aamun juoksulenkkiä sateessa. Matkaa kertyi vain reilu 10 kilometriä, mutta Kärsää ei näyttänyt huvittavan millään. Eihän se tietysti kovin nautinnollista ollutkaan, kun oli pimeää ja märkää.

lauantai 1. marraskuuta 2025

Marraskuun eka lenkki

Marraskuu alkoi juoksulenkillä Kärsän kanssa. Liekö harmaus vai tihkusade syynä, mutta Kärsä ei ollut ollenkaan messissä tänään. Häntä sai melkein vetää perässä.

Untitled

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Bussipysäkillä

Silloin tällöin menemme vastaan, kun pikkuveli tulee koulubussilla kotiin. Koirat ovat jo hoksanneet, että jos lähdemme keskellä päivää lenkille, niin silloin mennään vain postilaatikolle ja takaisin ja sen jälkeen jatkuu lepäily vielä jonkin aikaa.

Untitled

Kuvassa Urpokin muka kuuntelee korvat höröllä bussin ääniä, vaikkei hän mitään enää kuulekaan.

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Matolääkepulma

Untitled

Nyt tuli viimein sopiva heti antaa koirille matolääkkeet pitkästä aikaa. Ongelma on vain se, että Urpo ei suostu millään ottamaan sitä. Ruuan sekaan piilotettuna ei mene. Urpo syö kaiken ympäriltä ja jättää lääkkeen syömättä.

Seuraava askel oli laittaa se syvälle kurkkuun ja pitää sen jälkeen suun kiinni. Ei auttanut - Urpo ei nielaissut sitä edes pakotettuna. Sitten oli vaihtoehtona vielä murskata lääke ja sekoittaa ruokaan. Eipä auttanut sekään, sillä Urpo ei nyt sitten syö ruokaa ollenkaan. Kovin montaa päivää ei voi olla syömättä, kun on ennestään jo aivan liian laiha, joten täytyisi varmaan keksiä jokin muu matolääke. Ehkäpä nestemäisen lääkkeen saisi truutattua suuhun.

sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Lokakuun auringossa

Untitled

Aurinko paistaa pihallemme enää pienelle kaistalelle ja vähän aikaa iltapäivällä, mutta koirien pitää päästä nauttimaan paisteesta edes pieneksi hetkeksi.

lauantai 18. lokakuuta 2025

Valmentaja polleana

Untitled

Kärsän juoksuvalmennuspalvelut ovat taas tuottaneet tulosta. Emäntä kävi juoksemassa maratonin ja teki uuden oman ennätyksen. Siitä kuuluu kiitos Kärsälle, joka vaatii joka aamu pitkät lenkit joko juosten tai reippaasti kävellen. Kärsä ei oikein tahdo rauhoittua, jos ei pääse kunnon lenkille heti aamusta, ja se kyllä pitää yllä emännän kuntoa.

perjantai 17. lokakuuta 2025

Lenkillä sateessa

Untitled

Urpo joutui isännän kanssa lenkille sateeseen ilman sadetakkia. Onneksi hänellä on ihana kylpytakki, jonka hän sai ylleen lenkin ja tassupesun jälkeen.

torstai 16. lokakuuta 2025

Syysloma

Kärsä olikin jo syyslomalla, joten nyt on emännän ja pikkuveljen vuoro lomailla.
/
Untitled
/
Matkakohteeksi valikoitui Saksa. Siitä voi lukea enemmän täältä.

perjantai 10. lokakuuta 2025

Kunnon vauhtilenkki

Untitled

Kärsällä on jäänyt metsästysreissun jälkeen vauhti päälle. Tänä aamuna hän vei emännän juoksulenkille, josta tuli niin vauhdikas, ettei ole ennen tällaista ollutkaan. Toivottavasti Kärsä jaksaisi nyt vielä pitkään näitä juoksulenkkejä, vaikka ikä alkaa painaa jo.

torstai 9. lokakuuta 2025

Pihahommissa

Untitled

Isäntä on tämän viikon vielä lomalla ja on tehnyt pihahommia. Koirilla on ollut tärkeä tehtävä vahtia, ettei vain sattuisi mitään. Mitäs siitä, jos aurinko sattuu paistamaan sopivasti niin, että vahtimishommia voi tehdä patjalla maaten.

tiistai 7. lokakuuta 2025

Kärsä palasi kotiin

Kärsä palasi viikonloppuna kotiin suurelta metsästysreissultaan. Urpokin taisi salaa ilahtua, kun sai kaverin takaisin.

Untitled

Kärsä ei ole kyllä laihtunut reissussa, vaan on edelleen vähän plösö. Urpo sen sijaan on vieläkin ihan luuviulu. Matokuuri voisi olla paikallaan.

maanantai 6. lokakuuta 2025

Pappalenkkeilyä

Untitled

Urpon kanssa on niin kivaa lenkkeillä, koska hän on niin rauhallinen nykyään. Nuorempana piti vielä rähjätä remmissä, jos vastaan tuli toinen koira, mutta nykyään Urpo kävelee ohi eikä katso muita päinkään. Sekös muita harmittaa! Yhtenä päivänä kohtasimme möykkäävän lapinkoiran, joka meinasi saada hepulin, kun Urpo vain tassutteli tyynesti ohi.

lauantai 4. lokakuuta 2025

Kärsä tykittää

Untitled

Kärsä on aivan liekeissä Inarin erämaassa. Hän on saanut taas saalista ja muutenkin toiminut hienosti metsällä. Iltaisin hän on kömpinyt ihmisten sänkyyn, mutta eihän häntä voi kieltääkään, kun noin hienosti toimii.

perjantai 3. lokakuuta 2025

Pappakoirien kohtaaminen

Untitled

Urpo on nauttinut olostaan kotona ilman Kärsääkin. Hän on päässyt lyhyille ja rauhallisille lenkeille.

Untitled

Eilen olimme juhlistamassa ukin synttäreitä. Siellä oli vieraana toinenkin pappakoira, joka on suunnilleen Urpon ikäinen. Tarkka ikä ei ole tiedossa, koska Bingo on löytökoira. Alkuun vähän jännitti päästää Urpoa kohtaamaan Bingo sisätiloissa, mutta se meni ihan hyvin. Ainoa selkkaus tuli, kun Urpo meni Bingon isännän rapsuteltavaksi. Siitä Bingo ei tykännyt ja alkoi murista, mutta Urpo ei ollut moksiskaan, sillä eihän hän kuule enää mitään.

Untitled

Urpo on ollut vähän valikoiva syömään viime aikoina. Kuvassa hän kiirehtii kauheaa kyytiä sisälle syömään, mutta saatuaan ruuan eteensä Urpo vai tuijotti sitä ja lähti pakittamaan kauemmas. Vain syöttämällä hän suostui syömään. Sen jälkeen olikin hyvä mennä ihmisten ruokapöydän ääreen kerjäämään herkkuja.

torstai 2. lokakuuta 2025

Kärsä onnistui

Untitled

Kärsällä on ennyt hyvin pohjoisessa. Hän on jaksanut juosta hyvin ja saalistakin on tullut.

Untitled

keskiviikko 1. lokakuuta 2025

Pohjoisen vesillä

Untitled

Kärsä on päässyt perille Inariin ja on aloittanut hommat. Paikalla on myös Kuura, joka on saman ikäinen kuin Kärsä. Ihanaa, että sennukoirat pääsevät ja jaksavat vielä metsästää.

Untitled

maanantai 29. syyskuuta 2025

Ainoana koirana

Untitled

Kärsä lähti eilen aamulla isännän kanssa kohti pohjoisen kanalintumetsiä. Urpo ei tänä vuonna päässyt mukaan, koska hän ei pärjää enää pitkiä päiviä erämaassa. Urpo saa sen sijaan nauttia eläkepäivistä kotisoffalla.

Valitettavasti eläkepäivät alkoivat huonosti, sillä emäntä leikkasi koirien kynnet juuri ennen Kärsän lähtöä vähän kiireessä ja hämärässä. Yksi Urpon kynsistä jäi liian lyhyeksi, ja nyt kun Urpo kävelee asfaltilla ja raapii kynttään maata vasten, kynsi alkaa vuotaa verta. Sen vuoksi hänen on nyt käytettävä suojaa kävelylenkeillä.

sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Junkkari-voittaja

Untitled

Tänä viikonloppuna nuoret kanakoirat kisaavat taas Junkkari-tittelistä, jonka Urpo voitti vuonna 2012. Aina silloin tällöin täytyy kaivaa voittajan viitta esiin ja muistella Urpon suurta hetkeä, josta on jo huimat 13 vuotta aikaa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Ruokailuongelmat

Urpo on ruvennut syömään huonosti. Hänellä on aina kauhea kiire ruokakupille ja hän kerjää nameja entiseen tyyliin, mutta kun ruokakuppi laitetaan kuonon eteen, Urpo vain nuuhkaisee sitä ja jää seisoskelemaan.

Untitled

Syöttäminen auttaa hieman, ja siihen on koko perheen osallistuttava. Nappulat on turvotettu, mutta syöminen on joskus vähän hidasta. Täytyy kai ruveta lisäämään nappuloiden joukkoon maksalaatikkoa, jos se innostaisi Urpoa syömään paremmin. Tähän asti Urpo on kuitenkin aina lopulta syönyt kupin tyhjäksi.

Nuorempanahan Urpo oli huono syömään, joskus hän ei suostunut syömään edes pitkän työpäivän jälkeen. Se loppui oikeastaan siihen, kun Kärsä tuli taloon ja Urpolle valkeni, että jos hän ei syö ruokaansa, niin sitten Kärsä hoitaa homman.